Virtuaalitalli Ninovanin Tallikirja

Ninolaisten kohtaamispaikka.


Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Indin päiväkirja

Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Indin päiväkirja lähetetty Su Marras 18, 2012 7:28 am

Sanni

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja

Omistaja: Annika (VRL-12470)



Viimeinen muokkaaja, Sanni pvm Ma Marras 26, 2012 12:19 am, muokattu 2 kertaa

Näytä käyttäjän tiedot http://kumisaapas.net/ninovan

2 19.11.2012 - Indi saapuu Ninovaniin lähetetty Ma Marras 19, 2012 7:15 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Mun täytyisi tsempata. Lähiaikoina olin ollut ulkona aikataulusta useaan otteeseen, ihan vain sen tosiseikan takia etten ollut kalenterista katsonut, oliko mulla jo jotain varattuna sille päivälle. Päällekkäinkin olin onnistunut muutaman tapahtumat toisinaan vetämään, ja nyt olin taas myöhästymisen partaalla. Indi saapuisi Ninovaniin parinkymmenen minuutin päästä, mutta mun olisi pitänyt olla paikalla jo puoli tuntia aiemmin. Siinä riittäisi Sannille seliteltävää, olinhan mä kokopäivätyöntekijäksi tulossa. Onneksi kokopäivätyö rauhoittaisi vähän, kun muuta menoa pystyisi järjestelemään tasaisesti työpäivän mukaan vähän paremmin.

Sanni odotteli tallipihassa, kun ilmestyin virnistellen paikalle. Läväytin koko takapenkin sisällön maankamaralle ja vilkaisin tavaravuorta – kaikki tavarat olin ostanut uusina, Indi kun oli joutunut lainailemaan sataviisikymmentäsenttisten puoliveristen suitsia ja satuloita niinä vähinä kertoina, kun sen selkään oli kasvattajaperheestä joku noussut. Ulkopuolinen ratsuttaja oli saanut hevosen nykyiselle tasolle asti ja käyttänyt oman, suhteellisen samankokoisen ratsunsa satulaa Indillä, kiitos siitä hyvästä. Mä olin mennyt törsäämään rahani kalleimpiin, parhaimmillaan muutaman tuhannen euron satuloihin, ja Saksasta oli viimein saapunut kaksi käsintehtyä tilaustuotetta estesatula Sagitta Sirius Spring ja koulusatula Sagitta Sirius Junior. Niin kalliita satuloita ei vielä tarvitsisi olla, mutta nyt kun hevosta ostettiin, halusin toimivat ja pitkäaikaiset penkit, olivat ne sitten kalliit tai eivät. Ryhdyin rahtaamaan paketteja tallinoville, ja Sanni riensi auttamaan toimituksessa.

Kun olimme saaneet laatikot pinottua ja jätimme avaamisen ja järjestelyn suosiolla tuonnemmaksi, kävelin takaisin oville odottelemaan saapuvaa hevostani. Kenttähevonen oli löytynyt Sannin kautta, ja olin haaveillut isokokoisesta ponista jo pidemmän aikaa. Indi ei loppujen lopuksi ollut ponikokoinen – vielä kolmevuotiaana kasvuennusteen mukaisesti poninmitoissa pysynyt, mutta myöhemmin kolme senttiä venähtänyt tamma oli sikäli suunnitelmien välissä, että sen tasoiset luokat olivat luulojeni mukaan lähinnä poneille. Olin kuitenkin saanut kaiveltua sivustoilta esiin tarkempia tietoja – ja kas, pääsisimme kisaamaan pitkiä yhden tähden luokkia ja kahden tähden luokkia. Toisinaan Indin tasolle yltävät kisat oli lajiteltu poneille ja hevosille, mutta ei kai sillä hevosen koolla ole merkitystä, vaan sillä, miten hyvin se kutakin lajia menee. Ainakin näin aluksi yltäisimme vain tutustumisluokkiin, joten vielä ei ollut panikoinnin aihetta.

Heti tallista kuullessani olin puhkunut cowboymeininkiä. Mustangit ja villi länsi ruokkivat mielikuvitustani varsin tehokkaasti, eikä tarvitse fiksukaan olla jos siitä ajatuksesta ottaa kenties westernratsastuksen visioksi. Ennakkokäsitys oli hyvä ja huono – okei, western on mielenkiintoista ja kivaa, mutta mä en ole mikään ekspertti siinä vaikka olen muutamia kertoja lännensatulaan päässytkin. Kokopäivätyö umpioudossa harrastuslajissa olisi ehkä vähän riskialtista hommaa. No, hitto vie, Sanni oli esitellyt mulle ratsastuskoulun. Itkeä vai nauraa, ei kyllä tullut mieleenkään.

Viimein valkoinen hevoskoppi ilmestyi pihaan ja sen mukana sain nähdä myös remmihousuihin pukeutuneen, arviolta ikäiseni pojan, tai miehen pikemminkin, joka talutti hyvin kaunista mutta varsin hermoheikkoa tammaa suitsissa, joita olin nähnyt pääasiassa laukkahevosilla. Hevonen oli selvästi ahaltekinhevonen, kaularankaa koristi suhteellisen mitätön harja, jos sitä harjaksi voi kutsua, ja aavistuksen vinttikoiramaisella rakenteella varustettu metallinhohtoinen hevonen oli sen lisäksi luonteenlaadultaankin teken oloinen. Tamma kyttäsi katseellaan tulevaa autoa ja viimein sen pysähtyessä seisahtui itsekin häntä pyörien ja huiskien jatkuvasti. Isäntäkin tapitti autoa, eikä huomannut epätoivoista viuhtomistani, kun yritin tervehtiä tyyppiä epätoivoisesti. Huomasin etäisesti snakebitit, huulilävistykset, ja meinasin ratketa itsevarmuudesta. Olen pyrkinyt epätoivoisesti piilottamaan rakkaan tatuointini ohikulkijoilta, ja jonkun persoonansa avoimesti näyttävän näkeminen valaa aina lisää itsevarmuutta tähän kehoon.

Autosta hyppäsi tuttu, kolmekymppinen nainen – puoliveritallin ratsumestari. Ilmeestäkin näki, ettei hevoseen liittynyt minkäänlaista tunnearvoa. Sain muutamat kommentit matkasta vastaani ja vieläpä pienen, kuivan hymynkareenkin, joten kuvittelin onnistuneeni ja hyppäsin sisään traileriin naisen avatessa takaluukun.

Indi oli paniikissa. Se hyöri ja pyöri, ilmeisen sillä mielellä, että auton pysähtyessä matka päättyy ja takaluukun aukeaminen tarkoittaa välitöntä poistumista keikkuvasta, epämiellyttävästä kopista. Tuollainen käytös ei luvannut hyvää tulevia kisamatkoja varten, mutta en kai mä niin pienistä murehtinut. Otin kuolainrenkaaseen kiinnitetyn riimunnarun irti ja yritin rauhoitella tammaa. Se hypähti yhdellä potkuloikalla ulos trailerista niin, että etujalat jäivät lastaussillalle. Indin tuonut nainen vilkuili minua itsetietoinen hymy kasvoillaan. - Otetaanpa uusiksi, poni, tokaisin itsekseni ja pyysin Indiä eteenpäin. Se olisi rynninyt, mutta pysäytin sen paikoilleen askel kerrallaan talutin takaisin traileriin. Sitten pyysin sitä nätisti, vaikkakin hieman verkkaisesti, peruuttamaan pois traikusta.

Päivänvalossa hevosen nähdessäni henkäisin syvään. Se oli mahtava. Harjattu kiiltäväksi, ilman että pienintäkään suortuvaa oli vinossa. Tamma vilkuili diivamaisesti ympärilleen ja kiitin kuljettajaa pikaisesti lätkäisten hänen käteensä rypistyneen kaksikymppisen. Nainen laittoi trailerinluukut kiinni ja hyppäsi autoonsa poistuen sitten tallipihasta.
Katselin upeaa hevostani hetkisen. Tekketamman taluttaja vilkaisi minua ihmeissään ja kysäisi nopeasti meidän nimiä. Kertasin toimenkuvani mielessäni ja latelin nimet, toimenkuvat ja kaiken muun yleisen päin omistajan naamaa.
- Niin joo, Rilla ja Indi on siis samassa tarhassa, Latuksi esittäytynyt virnisti.
- Ai, kiva, mutisin. Tuon energiapommin kanssa toinen samanlainen samaan tarhaan – se niistä rauhallisista selässäistumistuokioista sitten. Indi steppasi paikoillaan, pyöritteli silmiään ja nosti päänsä korkealle ilmaan. Rauhoittelin sitä hetkisen ja vilkaisin tallirakennukseen. Kai mun pitäisi pikkuhiljaa viedä hevonen karsinaansa. Käänsin sen muutamalla hypähdyksellä ympäri ja johdatin sitten tallikäytävälle.

Edellispäivänä Indille sopimamme karsina löytyi nopeasti, ja käänsin hermostuneen hevoseni sinne. Avasin kuljetussuojat ja otin suitset vasta sen jälkeen pois. Indi oli hermostunut ja hätäinen ja vilkuili ympärilleen. Se ei todellakaan tiennyt, minne oli saapunut.
- Rauhoitu, tyttöseni, sopersin sille karsinanovelta ja kaivoin muutaman porkkananpalan ruokakuppiin. Indi oli niin järkyttynyt, että syöminen ei ilmeisesti käynyt laatuun, mutta oletin tamman tyhjentävän kupin ajallaan. Epäröiden katsoin, että kaikki oli kunnossa ja painelin satulahuoneen kautta tavarat järjesteltyäni kotiin, soitellen illalla kuulumisia ja rauhoittumistietoja Indistä – kai se oli viimein saanut puolirauhan ja väsähtänyt hermoiluunsa.

Nyt mulla oli hevonen.

----------

Tätä tyylittömämpää sisääntuloa en olisi Indille kuvitellutkaan: tamma taisi tehdä kaikille selväksi kuka on saapunut talliin! :> Nyt vaan peukut pystyyn että teillä alkaa myös kentän puolella sujumaan, tosin sitä en epäile hetkeäkään.

- Sanni

Näytä käyttäjän tiedot

3 20.11.2012 - Liinan päässä lähetetty Ti Marras 20, 2012 4:12 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
"Tsiigatkaas, mä olen tullut taloon!" - tuhahdin. Hitot, Indi oli eilen käynyt ihan mahdottomaksi kun olin iltatallissa tullut hakemaan sen sisälle. Se keikisteli ja esitteli itseään jokaiselle ohimenevälle hevoselle, ja sain vain naureskella Chilailin ilmeelle, kun Indi tanssahteli eteenpäin. Muutaman kerran olin joutunut sille muistuttamaan, että mentiin karsinalle päin eikä jääty fiilistelemään keskelle käytävää.

Nyt mä astelin Indin tarhalle kuin mikäkin kuningas ja huomasin tutun ahalteken pyöriskelevän sen vierellä. Kaipa ne ihan hyvin toimeen tulivat, molemmat vaan näyttivät syövän heiniään sillä olomuodolla että turha tulla näpelöimään. Sitä paitsi mä olin ajatellut innoissani antaa Indin tarhailla ilman riimua, ja nyt pyydystämisprosentti veti 90 prosenttia miinuksen puolelle. Että näin tää sitten alkoikin.

Avasin valkoisen tarhanportin ja sain vastaani kaksi päätä, jotka nousivat heinäkasoista ja jäivät tuijottamaan. Riimun ja narun pidin kepeästi vierelläni ja naksautin kieltäni. Indi säpsähti. Kävelin nopeasti sen luokse ja nostin käteni rauhoittavasti hevosen kaulalle. Indi pärskähti, mutta mä vedin lungisti riimun sen päähän ja kiinnitin narun ilman että poni ehti sanoa siihen yhtään mitään. Rilla pyöriskeli paikallaan, mutta portin heilahdettua kiinni se jatkoi taas heiniensä syömistä.

Talutin Indin talliin ja yhtä napakasti muistutin, että oltiin menossa eteenpäin eikä pysähdelty. Neiteillä sai, jos noudatti tiettyjä sääntöjä. Saatuani Indin karsinalle irrotin narun ja laitoin sen roikkumaan karsinanoveen sillä aikaa, kun Indi käänsi itsensä oikein päin. Maiskautin taas ja huomasin heti, että hevonen tarvitsisi kipeästi pesua - vuohisiin asti kaviot olivat yltä päältä hiekassa. Normaalisti olisin letkuttanut jalat puhtaiksi, mutta nyt sain tyytyä harjaamiseen ja toivoa, että vuohiskuoppiin ei jäisi ylimääräistä hiekkaa, jotta Indille ei ehtisi tulla riviä. Hain harjakopasta sopivat harjat ja aloin hääriä hevosen ympärillä.

Indi sieti harjaamisoperaation varsin nätisti, vaikka välillä söhelsikin jalkansa pois harjauksesta. Sain kuitenkin jokaisen jouhen hiekattomaksi ja kuivasin jalat pienellä pyyhkeellä. Loppujen lopuksi, vaikka tämä tarkempaa olikin, se säästi vaivaa siitä, että mun ei tarvinnut mennä kuivailemaan. Olin mennyt lupautumaan viiden päivän päähän maastoestetunnille, ja sitä ennen pitäisi hankkia tuntumaa hevosesta sileällä ja mahdollisesti ehtiä vähän hypätäkin. Viisi päivää oli ihan riittävä, huomenna voisin tutustua hevoseen selästä käsin. Tai ylihuomenna viimeistään.

Sumplittuani tekemisvaihtoehtoja hain vihreän, pitkän liinan, suojat ja Indin uudet, putsatut suitset. Liinan läpi kulki valkea raita ja sen pää oli ommeltu kaksinkerroin. Toiselle puolelle liinaa olin kiinnittänyt ylimääräisen tilpehööritekstin, nimittäin silityskuvana olin valkean raidan keskelle kiinnittänyt mustalla kirjaillun nimen "Najin". Jätin liinan vielä odottelemaan ja kiinnitin punaiset suojat joka jalkaan. Sen jälkeen otin ohjattomat suitset esille ja aloitin suitsimisen.

Indi nosti päätään aavistuksen, mutta painoin kuolaimia itsepintaisesti sen hampaisiin. Melko nopeasti se avasikin suunsa ja antoi mun vetää suitset päähänsä oikeaan kohtaan. Kiinnitin kaikki soljet - juoksutuskapsoni pitäisi käydä hankkimassa, Indi kun oli kuulemma herkkäsuinen. Kapsoniakin ilman pärjäisin toki mainiosti, ehkä sen hankinnan voisi jättää myöhemmällekin. Kiinnitin liinan kuolainrenkaaseen ja lähdin taluttamaan Indiä kohti ulkokenttää.

Indi yritti alunpitäen luistaa ympyrältä. Ymmärsin varsin hyvin, miksi sillä käytettiin martignaalia - se huitoi päätään alituiseen tahtiin ja onnistui nostamaan etukavionsa sentin ilmaankin. Rauhoittelin sitä ja odotin, että se kulki nätisti oikein päin isolla ympyräuralla. Otin liinan hieman tiukemmalle tuntumalle ja yritin saada hevosen liikkeelle. Maiskautin kuuluvasti, ja Indi lähti hieman pompahtaen liikkeelle.

Kokopäiväduuni oli sujunut hyvin tähän mennessä. Kaikki hevoset olivat suhteellisen yhteistyökykyisiä ja jokainen onnistui hoitaa, vaikka omia piirteitä hevosista löytyikin. Olin osannut sentään hoitaa hommat oikein. Toivoin toki, että tutustuisin useampiin ihmisiin - hittolainen, tosiaan.

Indin käveltyä ympyrällä reippaasti muutaman kierroksen pyysin sitä nostamaan ravin. Se nosti nätisti lennokkaan ja energisen ravin, mutta se kääntyi pikkuhiljaa kiitoravin puolelle. Jouduin hidastamaan ja hidastamaan, mutta viimein löysin sen etsimäni, hyvätahtisen askelluksen. Indi repi liinaa yhä vähemmän, ja joka askeleella sen takaosa polki hyvin alle. Ravailtuaan kiltisti hetken keräsin liinaa vähän matkaa ja vaihdoin suuntaa. Indi hahmotti ympyrän nopeasti, kunhan se oli malttanut pysyä hetken oikealla linjalla, ja ravipätkän jälkeen pyysin laukkaa. Tamma ei epäröinyt hetkeäkään, ja suoraan askeleesta se nosti järkyttävän kovatahtisen laukan. Hallintaa ei juuri näkynyt, turpa ojossa ja askeleet lentäen Indi laukkasi kiemuraista tietä, jonka muodosta ei ollut tietoakaan. Yritin hakea vähän rauhallisempaa tahtia, ja vaikka vauhti ei hidastunut, laukka-askeleet muuttuivat lyhyemmiksi. Kenttähevoseksi tästä ainakin oli, innolla odottaen maastoestetuntia - ja rataesteilläkin se oli varmasti ihan kykenevää sorttia. Kouluhevoselta se ei näyttänyt liidellessään vauhdilla pitkin uraa, mutta uskoin sen pystyvän varsin hyvin kouluaitoihinkin tottumaan. Kaikkea sitä voi uskoa, nähdään sitten, miten loppujen lopuksi tulee käymään - seuraava etappi tällä uralla onkin selkäännousun näköinen!

----------

Kaiken tuon energian määrän kun saa keskitettyä oikeaan asiaan (lue: työskentelyyn eikä häsläämiseen) uskon että teistä kuullaan vielä paljon kenttäkilpailuissa. Indi on potentiaalinen hevonen ja noissa käsissä se saadaan taipumaan vielä huippu suorituksiin! <: Hyvä te!

- Sanni

Näytä käyttäjän tiedot

4 21.11.2012 - Ratsastusharjoittelua lähetetty Ke Marras 21, 2012 6:59 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Tuntui jotenkin hassulta, että mä tulisin tänään harjoittelemaan ihan perusratsastusta. Muodon hakeminen, asettaminen ja taivuttaminen olivat tietysti vieläkin tärkeitä asioita, mutta niiden lisäksi oltiin aina tehty jotain specifikkiä. Nyt tyytyisin lähinnä siihen, että saisin Indin oikein päin alleni ja vieläpä kuolaimelle mukaan.

Olin päiväruokinnan jälkeen valinnut sopivan kellonajan ja Indi oli ehtinyt ruokailla reilun tunnin, kun astelin suitsien ja suojien kanssa kohti sen karsinaa. Hevonen oli saanut syötyä lähes kaiken, joten pyydystin sen boksin perältä riimunvarteen. Koskaan ei voinut olla liian varovainen, mutta luotin Indiin sen verran, että heilautin riimunnarun kaulalle odottelemaan. Voisin ainakin näppärämmin toimia, jos Indi alkaisi jotain mesoamaan.

Otin ohuen viltin pois kirjavasta selästä ja kaivoin harjat esille. Puhdistin Indin karvapeitteen huolella moneen kertaan, jotta varmistuin siitä että se oli taas täysin puhdas. Se ei kuitenkaan vienyt kauaa, sillä loimituksen ansiosta ponin selkä oli säästynyt tarhamateriaaleilta. Indi heilutteli päätään, kun yritin pehmeällä harjalla putsata sen otsan ja leukaperät, mutta viimein sain koko pään harjattua ja Indikin näytti olevan tyytyväinen, kun homma oli ohi. Harjasin jalat ja vatsan ja laitoin suojat Indin jalkoihin. Tänään voisin jättää satulan suosiolla pois ja hakea tasapainoa ja istuinluita pitkästä aikaa ilman, että välissä oli jonkunlainen penkki. Tasapainotreeninä ilman satulaa- ratsastelu varmasti toimisi, ja piristäisi sen lisäksi muuten perustreeniltä maistuvaa työskentelyä.

Suitsittuani Indin ja kiinnitettyäni sen selkään satulavyön ja huovan, jotta sain martignaalin selvitettyä oikein päin, vedin kypärän päähäni ja otin viltin kainalooni. Neliöhuopa oli aseteltu vyön alle, vaikkei se virallisesti menoa pehmentäisikään, eipä ainakaan hiertäisi ponin pörrökarvaa – oma mukavuuteni olisi joka tapauksessa kovilla ilman huopaa tai ei, riippuen tietysti, minkälainen selkä Indillä olisi. Satulan kanssa sen ravi oli kyllä ollut suhteellisen pehmeää, joten enköhän selviäisi ilman häntäluumurtumia tämän tunnin.

Talutin Indin tallipihan poikki ristiin toisen kirjavan hevosen kanssa. Mustavalkoinen, Indiä ihan vähän pienemmältä näyttävä tamma katseli meidän menoa vierellään sataprosenttisen mustavalkoisesti pukeutunut, ruskeahiuksinen nainen. Hymyilin ohimennessäni, ja koska hevonen jäi pysähdyksiin, päätin tervehtiä tulijoita nopeasti ja kertoa, kuka satuin olemaan. Sawnin hoitaja Reneth lähti pienen juttutuokion jälkeen tammansa kanssa sisälle ja minä kävelin Indin kanssa tutulle ja turvalliselle ulkokentälle.

Voin suoraan sanoa olevani vaihteleva ratsastaja. Maneesi on yleensä aina käytössä mun ansiosta, ja ihmettelen, miten olen vapaaehtoisesti uskaltanut ulkokentälle useampaan kertaan. Olisin nyt voinut mennä maneesiinkin, mutta ilman puolesta kentällekin pääsisi vielä ihan hyvin. Muutama puomi, punainen, vihreä ja keltainen, oli aseteltu sikin sokin kentälle, joten voisin saman tien käyttää niitä hyödykseni.

Nousin steppaavan tammani selkään ja yritin saada itseni suhteellisen hyvin suoraan. Sitten tartuin ohjiin mutta annoin niiden pysyä pitkinä, ja maiskautin Indin liikkeelle. Se lähti talsimaan uraa pitkin vilkuillen jatkuvasti ympärilleen ja hyörien ja pyörien pohjetta vasten rauhoittuen vasta toisella kierroksella – rauhottui se lopulta kuitenkin, onneksi, jotta sai hetken hengähtää ennen virallista treenimatkaa.

Indin käynti tuntui siedettävältä selkään, ja aloin pikku hiljaa upottaa sitä vahvasti kulmiin ja tekemään pääasiassa istunta-avuilla vaikuttaen ympyrät kumpaankin kentän päätyyn niin, että molemmissa päädyissä ympyröille tuli mukaan yksi maapuomi. Hevonen toimi todella kivasti painetta vastaan enkä joutunut ohjia juuri käyttelemään. Vähän Indi viskeli päätään ja yritti vältellä tuntumaa, mutta pidin ohjat puolipitkinä ja hain hevosen kuolaimelle niin, että se ei päässyt pakenemaan ohjan vaikutusta. Käytin kuitenkin edelleen pelkkää istuntaa ja painoapuja, joten ohjasapujen virka ei todellakaan ollut suuri. Puomit menivät nätisti, ja jalat nousivat eikä tahti hiipunut vaikka eteen punainen puomitukki tulikin.

Kävelytyöskentely alkoi upota hevoseen ja tein pitkien sivujen keskelle pysähdykset niin, että hevosen tuli seisoa juuri haluamani aika paikallaan. En antanut Indin ennakoida tai kaahata, tein uudet puolipidätteet ja pysäytin toistamiseen, jos Indi valui jostakin kohdasta ohi. Tamma puri toisinaan kuolaimeen, mutta liikuttelin rautoja sen suupielissä ja se alkoi pikku hiljaa parantua pehmeämmäksi käsille niin, että lähes pelkkä taaksepäinvetävä istunta riitti hevosen pysäyttämiseen. Vaihdoin kertaalleen suuntaa pituushalkaisijalla, ja varmasti neitokainen käveli ilman aidan tukea eteenpäin.

Nostin sitten pienen hetken jälkeen reippaan ravin. Indi tajusi, että nyt mennään, ja lähti tukka putkella ravaamaan eteenpäin. Sen askeleet olivat mahtavat selkään, ja korvat hörössä se eteni uralla. Hieman kiireisesti, mutta pyysin sen nätisti pohkeelle ja käänsin isolle ympyrälle. Ravi ei sitä paitsi pomputtanut, se oli hyvin tasaista ja helppoa istua. Silitin kevyesti Indin kaulaa, kun etenimme uralla ja hain Indiin muotoa.

Vapaamman ravin jälkeen rupesin hakemaan hevosta paremmin kuolaimeen. Se toimi tosi kivasti eikä vastustanut tuntumaa enää niin vahvasti kuin alkutunnista. Annoin vartaloni joustaa hevosen liikkeen mukana ja pyysin Indiltä muotoa. Kokosin sitä reilusti ja tunsin, kuinka tamma köpötteli allani kevyesti eteenpäin. Edelleen se oli aivan mahtava – hymyillen vaihdoin suuntaa ja koetin saada Indin yhtä hyvin tuntumalle toiseenkin kierrokseen. Kirjava pärskähteli ja hakeutui yhä luottavaisemmin mukaan menoon. Tamma oli oikein kiva, ja ravityöskentely alkoi mennä sen verran hyvin, että ohjasin sen keskelle ensimmäistä ravipuomia. Katsoin eteenpäin ja kannustin kevyesti menemään, ja Indi ravasi rempseästi puomista yli. Lähdin tekemään keskiympyröitä, ja pääty-ympyröille sopineet yksittäiset puomit toimivat niin, että ratsastin ison keskiympyrän kummankin ympyrän yli. Toiselle pitkälle sivulle ratsastin loivan kiemuran kolmannen puomin ylitse.

Indi asettui kivasti kiemuran mukaan ja meni aivan yhtä mukavalla tempolla kuin aiemmin. Pienen hengähdystauon jälkeen huomasin, että alkaisi olla jo laukan aika, ja rupesin valmistelemaan nostoja. Indi tajusi sen varsin hyvin. Tein suuren pääty-ympyrän ja noin puolessa välissä nostin reippaan laukan. Indi lähti laukkaan heti pienistä avuista ja pidensi askeltaan urakalla. Otin sen kuolaimeen ja annoin laukata pitkän sivun, ja sitten tein pääty-ympyrän toisen puomin yli. Laukka jatkui koko matkan ja toisen pitkän sivun laukkasin kokonaan ohittaen kolmannen puomin, jota olin alun perin käyttänyt loivalla kiemuralla.

Viimein Indi oli väsähtänyt. Laukka oli uskomattoman pehmeää ja kivantuntuista, kovaa ja pitkää. Se pyöri hyvin ja joka askellajissa Indi otti jalat hyvin alleen. Otin viltin kentänaidalta ja levitin sen Indin päälle. Annoin tammalle pitkät ohjat ja taputin sitä reilusti kaulalle. Nyt mä olin tyytyväinen.

Näytä käyttäjän tiedot

5 25.11.2012 - Vielä pinnistellään marraskuussa... lähetetty Su Marras 25, 2012 1:19 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
... ilman lumen häivääkään. Damn. Mä uskon syvästi siihen, että joka ikisessä kommentissa esintyy tää sama ja ainainen sana, mutta whatever. Tänään ei onneksi ollut ketutuspäivä - tsiisus chraist, oliskin ollut, nimittäin nyt oli luvassa maastoestetunti - painotan sanaa este. Nyt vaan sitä lunta maahan, niin Annika on tyytyväinen. Mutta poni ei.

Olin lähipäivinä tyytynyt tekemään helppoa työtä Indin kanssa. Tavoite oli ollut saada helpot hommat sujumaan oikein tooooosi hyvin, ja olimme ehtineet kokeilla taitojamme uuden koulusatulan kanssa. Koulua kahtena päivänä ja pientä kavalettisarjaa, mutta hyppäämään en uuden hevosen kanssa ollut viitsinyt lähteä. Nyt se sitten nähtäisiin, miten Indi the draamakuningatar suhtautuisi esteisiin.

Indi oli siis heti päivän alusta hilpeällä tuulella. Aamutallia tehdessäni sain kirjavalta melassisen pusun keskelle otsaa, ja seuraavassa karsinassa majaileva, isomahainen Lintumamma olikin ystävällisesti nuolemassa melasseja otsastani pois. Kun olin lakaissut käytävän, ruokkinut hevoset ja vaihtanut tarpeelliset loimet niskaan, annoin hevosille ruokarauhan ja kipaisin hiustenkuivaaja mukanani lainaamaan asuntolan suihkua. Okei, olin pessyt hiukseni jo illalla, mutta kipaisin varmuuden vuoksi virkistyspesulla todellakin ällöviileäksi vääntämälläni vedellä, jota en halunnut laittaa lämpimäksi. Puolen tunnin kiljumis- ja hyppimisoperaation jälkeen, kun olin käynyt läpi kaikki suihkun värivalojen äärirajat, kulutin aikaa kuivaamalla hiukseni ja vaihtamalla päälle ratsastushousut ja -saappaat, ennen kuin hyppelehdin takaisin alakertaan, hevosten pariin.

Lähdin siistimään satulahuoneen - Sannin tuntien se tosin oli aina siisti - ja järjestelin muiden muassa Indin tavarat uudelleen. Tarpeelliset nimilaput oli ehditty jo satula- ja suitsitelineisiin kiinnittää, joten homma oli suhteellisen helppoa. Sannissa ihailin ehdottomasti montaa piirrettä - ja erityisesti toiminnallisuus oli niitä asioita, jotka välillä tuntuivat omasta päästä katoavan aika tehokkaasti - toimelias mäkin olin, mutten järjestelmällinen missään nimessä - vähän häsläävä tyyppi, mitä olin muiden suusta kuullut.

Tarhailutauko tuntui piinaavan pitkältä, ja heti päivän taittuessa sopivaan kellonaikaan kävin hakemassa tammani sisälle. Astelin tallipihan poikki hiekkatarhalle, jossa tutut kaksi hevosta näyttivät esittävän jonkinlaista rodeoshowta. Molemmat olivat lepuuttaneet jalkojaan piehtaroimalla rajusti, ja Indin karva oli melkein pelkkää hiekkaa. Pidin riimun ja narun piilossa ja odotin, että hevoset rauhoittuivat. Rilla huomasi minut ja säpsähti taas. Tammat rauhoittuivat sillä samalla seisomalla ja kävelin tarmokkaasti Indin luokse. Se viuhtoi päätään, kun yritin pujottaa riimun sen päähän. Latu käveli reippaasti oman tammansa luokse, ja mikä ihmeellisintä, nappasi hermostuneen tamman käden käänteessä riimunvarteen. Ehkä munkin pitäisi taipua tarhaamaan Indiä riimulla. Kun metallinkiiltoinen hevonen katosi tarhasta, yritin rauhallisesti uudelleen ja laitoin käteni Indin nenäpiille. Se pärskähti ja yritti painaa turpansa ylöspäin, mutta pidin kevyesti kiinni ja pujotin riimun hevosen päähän. Juuri lisäämäni pehmusteet näyttivät istuvan Indin päähän oikein nätisti, ja narunjatkeeksi hevosen saatuani kävelin minäkin kohti tallia.

Sanni ja muut maastoretkeläiset kävivät myös hakemassa omat ratsunsa talliin. Hain Indin varusteet satulahuoneesta ja moikkasin nopeasti Renethiä, joka oli Sawnin kanssa tulossa matkaan mukaan. Alkuverkka tehtäisiin kentällä. Olin kokeillut estepenkkiä aiemminkin Indin selässä, vaikka en hyppyjä ollut tehnytkään, ja se oli osoittautunut mukavaksi istua. Otin siis mustan satulan, suojat ja pakkomielteeni kautta blingiotsapantaiset suitset ja palasin tammani luokse.

Aloitin harjaamisen pitkäharjaksisella, kovemmalla harjalla. Harjasin sillä pääpiirteittäin kyljet, selän ja lautaset sekä lavat - Indi oli herkkishevosena mahtavasti vetämässä herneen nenään jos harjaisin liian kovalla harjalla mitään muita paikkoja. Pehmeällä sualla kävin edellämainitut paikat sekä vatsan, jalat ja kaulan läpi. Indi hepuloi ja heilautteli päätään huolestuneesti, mutta vähät välittäen jatkoin hommaani. Sitten hain pääharjan ja kaviokoukun ja yllätyksekseni poni suostui yhteistyöhön nätisti eikä aristanut päätään niin paljoa. Sipaisin nopeasti pään puhtaaksi ilman, että minun tarvitsi pitää Indistä kiinni, ja putsasin vuohiskuopat ennen kuin putsasin kaviot. Indin mittapuulla rauhallisesta hoitohetkestä annoin palkkioksi palan kuivaa leipää ja rapsutin hevosen otsaa ja kaulaa.

Suojitin Indin huolella ja nostin satulan sen selkään. Se meni aika nappiin oikealle kohdalleen, joten siirsin sitä vähän, suoristin huovan ja kiristin steppailusta huolimatta nopeasti ensimmäisiin reikiin. Olimme hyvin aikataulussa, joten laitoin ensin kypärän päähäni, vaihdoin toisen paidan päälleni ja hieman ohuemmat hanskat käsiini ja otin sitten suitset esille.

Ensimmäisenä pujotin ohjat ja martignaalin kaulalle ja kiinnitin lukot satulaan. Laitoin vatsapanssariin kiinni etujalkojen välistä kulkevan martignaaliremmin ja sitten rupesin taistelemaan suitsia ponin päähän. Painoin kuolaimet päättäväisesti Indin suuta vasten. Se yritti heilutella päätään, mutta kun pidin itsepintaisesti kuolaimet paikoillaan, tamma vilkaisi minua nyrpeästi ja otti sitten hopeanväriset nivelet suuhunsa.

Kiinnitin remmit ja vilkaisin käytävälle.
- Nyt voidaan ruveta lähtemään! Sanni hihkaisi Bondin viereltä ja lähti taluttamaan oria eteenpäin. Vilkaisin käytävälle, ja lähdin Sawnin perässä kävelemään ulos tallista kohti ulkokenttää. Nyt saisi nähdä, mitä Indin kanssa hyppäämisestä - ja maastoilusta tulisi. Uusia asioita x 2.

Kentälle saapuessamme talutimme hevoset kaartoon ja pysäytimme ne paikoilleen. Nousin Indin selkään kiristettyäni vyötä ja vedettyäni jalustimet alas. Jalustimet olivat aikalailla sopivat, mutta kun en ollut esteitä kokeilukerralla hypännyt, säädin niitä muutaman reiän lyhyemmiksi ja nostettuani jalustinraudat ylös laitoin jalkani jalustimiin ja kannustin Indin uralle Wambleen perään.

Veeran kanssa pari sanaa vaihdettuani olimme jo kaikki ratsukot uralla. Sanni ohjeisti meitä hevosensa selästä ja aloimme tekemään ympyröitä ja ratsastamaan hevosia kulmiin. Tehtävä oli helppo - pitkät sivut ravia ja pitkänsivun keskelle isokokoinen voltti, lyhyet sivut käyntiä ja pääty-ympyrät kävellen asettaen ja taivuttaen. Ravailupätkät tehtiin pikku hiljaa hakien hevosta paremmin muotoon ja Indi polki tavalliseen tapaansa taakajaloilla loistavasti alle. Se häsläsi vähän päänsä kanssa, kun käänsin sen rauhallisesti voltille Lewan perästä, ja saavuin Rillan taakse uralle. Käyntisiirtymiset olivat ponille tuskallisia, mutta pääty-ympyröillä se oli oikein kiva. Varmistin, että se kuunteli ohjia hyvin, ja yritin hakea sen oikeasti tuntumalle, sillä esteillä se ei enää voisi herkistellä ohjien vaikutusta.

Teimme samantyyppistä tehtävää toiseen suuntaan ja lähdimme tekemään laukkaa. Laukkatehtävä käsitti laukkaa hallitussa määrin uraa pitkin, ja meidän piti tehdä kolmea eri ympyrää - pääty-ympyrät ja keskiympyrät. Ympyrät venytettiin niin, että pääty-ympyrällä laukkaava laukkasi keskiympyrän läpi. Indi huomasi poikakaverihevosen, Bondin lähteneen reippaaseen laukkaan - olimme vaihtaneet vielä kerran paikkaa - ja itsekin se meinasi hypätä suoraa päätä kunnon kiitoon. Hidastin ja nostin laukan viimein, kun ura antoi myöten. Indi säntäsi järjetöntä vauhtia eteenpäin, eikä kontrollia löytynyt mistään. Hain sitä yhä vahvemmin kuolaimeen ja meno näytti holtittomalta, mutta viimein hevonen tuntui rullaavan laukkaa paremmin. Tempo ei muuttunut juuri hitaammaksi, mutta askeleet hallitummiksi ja poni sopivan pehmeäksi avuille.

Veryttelyn jälkeen ohjasimme ratsumme maastoon. Jonojärjestyksessä pääsimme Indin kanssa Sinjan ja Chilailin taakse, ja lähdimme kävelemään reippaasti kohti Nino derbyä pieni huolenpoikanen matkassa - mitäköhän nyt pääsisi tapahtumaan?

Linkki maastoestetunnin maksuun.

Näytä käyttäjän tiedot

6 26.11.2012 - Tutustumme maastoon lähetetty Ma Marras 26, 2012 3:52 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Here we go, again. Tänään kävisin onnistuneen maastoestetunnin jälkikuvana köpöttelemässä maastossa ja palauttamassa mieleen tuttuja muistoja, en ollut päässyt maastoretkelle pitkään aikaan. Omassa hiljaisessa rauhassani meinasin tosin melkein aina tirauttaa muutaman kyyneleen, silloin kun hyppäsin usein ajassa taaksepäin. Herkkis osaan mäkin olla tarpeen tullen, mutta tänään oli suhteellisen tavallinen päivä enkä uskonut, että parkuminen tulisi tarpeeseen.

Aamutallin tuttuun tapaan tehtyäni ja käytyäni juttelemassa perusteellisesti Indin treenaus- ja ruokintasuunnitelmat Sannin kanssa saavuimme yhtä matkaa tallirakennukselle. Aquene, Sannin talliapulaiseksi lähes vapaaehtoisesti päässyt intiaanimies oli jo hakenut hevosia sisälle, mutta ehdin livahtaa hakemaan oman tammani matkaan. Maneesia täytyisi mennä ensi kerralla kokeilemaan vaikka esteratsastusmielessä, oi onnea. Tai sitten kouluratsastuksessa, kuka tietää.

Indi jumittui tarhanportille ja jäi vilkuilemaan taakseen. Rilla oli ehditty napata tarhasta jo aiemmin, kenties Latun kädestä, joten tamma ihmetteli jotain ihan muuta. Kenties toisesta päästä tallipihaa huuteleva ja riekkuva Bondi piti Indin aloillaan, mutta mä en jäänyt moisia lemmenhuutoja kuuntelemaan. Kyllä se kiima Indilläkin oli, joten ei oikein kannattanut lähteä keimailemaan oriaitausten ohi. Nykäisin narusta uudelleen, ja pienen pahansuopean katseenvaihdon jälkeen Indi raahautui vastahakoisesti perässäni eteenpäin.

Hain tammani harjapakin ja annoin sen maistella karsinaan tuotua pientä heinätukkoa. Ilmeisesti Aquenella oli omat tapansa hevosten kanssa, ja juuri kun olimme sopineet sokeritasapainoista, oli Indin eteen ilmestynyt ylimääräinen heinätuppo. Olkoon, tän kerran, ei kai se niin paljon haitannut. Ja kai mä voisin ohimennen mainita Aquenelle asiasta, jos miehen sattuisin näkemään - tää ei mitenkään pistänyt sydämeen, mutta ihan ystävällismielisesti, olihan Aquene tavallaan uusi työtoverini ja meillä piti olla suhteellisen samanlaiset tavat, jotta multa ei ruvettaisi herkkuja sisääntuomisen päätteeksi kerjäämään. Olkoonkin kivempi ihminen, mutta joka tapauksessa samat, selvät sävelet, jotka koskettivat kaikkia, olivat Sanninkin kannalta varmasti helpompia.

Harjattuani Indin (joka sätki edelleen kuin ankerias) ja todettuani, että onnistunut päänharjaussessio oli ollut vain edellisen päivän onnea puhdistin kaviot ja hain varusteet paikoilleen. Otin koulusatulan, se oli niin mielettömän kiva istua. Estepenkki oli vähintään yhtä kiva, mutta se oli sen verran estesatula että maastoesteosuudella sille tulisi ihan tarpeeksi käyttöä. Pitkän pennin maksaneena huokaisin helpotuksesta, olivathan satulat olleet hintansa väärti. Asettelin satulan pienen jahtaamisleikin tuloksena karkailemiseen kyllästyneen hevosen selkään ja kiinnitin satulavyön huolimatta pienestä hepulikohtauksesta, jonka Indi tehokkaasti järjesti jo kolmatta päivää peräkkäin. Suitset olivat, kuten aina, eri juttu, mutta kyllä se poni saatiin nopeasti hoidettua ja vedettyäni tarpeelliset ratsastuskamppeet ylleni otin ohjista kiinni ja talutin Indin tallin läpi ulos.

Nousin tallipihan keskeltä satulaan, eikä Indi onneksi sählännyt sen enempää kuin olisi tavallisesti miltä tahansa hevoselta odottanutkaan. Rapsutin kiitollisena tamman kirjavaa kaulaa, otin ohjat käsiini ja tipautin jalustimet jalastani. Satulavyö kiristyi vielä reiän verran selästä, maasta olin muutamalla reiällä sitä ehtinyt jo kiristää. Lähdin Indin venyvien askelten saattelemana ohjaamaan hevostani kohti Ninovanin lukuisia maastoteitä.

Saavuimme pienen epämääräisen rämeikkötien päähän, kun olin ehtinyt keriä ohjat käsiini ja jalustimet jalkoihini, ja nostin päättäväisesti ravin. Indi pärskähti ja annoin sen ravailla vapaammin huolimatta erityisemmin, oliko sen vartalo muodossa vai ei. Suojajalkainen tamma nosteli koipiaan kiitettävästi ja sen askellajit olivat yhtä ihania selkään kuin aina aiemminkin. Nojasin taaksepäin ja istuin alas antaen ravin pompottaa hiljakseen. Indi pärskähteli välillä, mutta kulki jatkuvasti kuulolla. Muutaman kerran sen vartalon läpi kulki pitkäjänteinen väristys, kun se piilosäikähti jotain, mutta ohjasin sen rennosti ohi ja katselin ympärilleni.

Hieman punertavia, kaukaisia vuorenhuippuja näkyi siellä täällä alkutalvisen maiseman koristeena. Hymyillen rapsutin Indiä, joka jaksoi ravata pitkästä matkasta huolimatta. Annoin ohjien päästää vähän vapaampaa muotoa hevoseen, ja tamma tuntui tosi kivalta. Se aina välillä tuntui kiihtyvän jonkin verran, mutta energiat pysyivät tiiviisti pääkopan sisällä kun herkesin muistuttamaan Indiä.

Olimme saapuneet jo reilun matkan päähän Ninovanista. Hidastin käyntiin ja nojasin eteenpäin, kun Indi harppasi ylämäen ylös ja jatkoi kapuamista hieman ylämaahan. Annoin sen venyttää päätään askeleiden mukana ja kivuta sitten tasaisemmalle alueelle, jota jatkui pitkälle matkaa. Ohjasin Indin pienen, jäisen vesilätäkön ohitse ja annoin sen nykiä kevyesti ohjia, kun otin ne takaisin tuntumalle ja nostin ravin uudelleen. Kirjava heilautti päätään ja jatkoi vihreänharmaalla, nuutuneella ruoholla ravailemista innokkaasti tietäen, että se pääsisi kohta laukkaamaan.

Seuraava pääsykoe olisi sitten laukka. Olin tullut siihen tulokseen, että Indi innostui laukatessaan aina, oltiin sitten missä vaan. Annoin kevyet laukkapohkeet ja pidin tuntuman ohjiin, ja siinä sitä mentiin. Poni lähti kiitolaukkaa eteenpäin, sellaista vauhtia että tunsin olevani kovimman laukkahevosen selässä. Tein pienen puolipidätteen, mutta huomasin, ettei se toiminut. Ei kai poni ollut käsistä lähtemässä? Yritin hakea kouluratsastaja-asennetta ja otin Indin takaisin kuolaimeen. Sen askel oli pitkä ja vyöryvä, ja melko loivassa alamäessä jouduin nojaamaan rankasti taaksepäin peläten, että kaatuisimme pian. Indi oli innoissaan, ja se laukkasi. Annoin luottavaisesti sille hieman pidempää ohjaa - ei tätä kai voisi katuakaan. Nousin kevyeeseen istuntaan ja poni laukkasi edelleen. Tunne ei mun kannalta ollut mikään silmätsumussakokemus, mutta ainakin leimasin Indin kenttähevosen virkaan.



Ravailua maastossa © Ilu, kiitos!

Päiväkirjan kansi © Miia-Maria, kiitos!

Näytä käyttäjän tiedot

7 27.11.2012 - Iltakäynti maneesilla lähetetty Ti Marras 27, 2012 9:01 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Olin tullut töistäni poiketen harmillisen myöhään; joulutohinoiden takia olimme sopineet Sannin kanssa, että hän hoitaisi päivätallin - tietysti nyt Aquenen ollessa apuna mä tulisin muutenkin saamaan joustavamman lukujärjestyksen. Aamulla olin kipaissut ruokkimassa hevoset. Kello tikitti viittä, joten ehtisin nopeasti hoitaa Indin ja lähteä sitten maneesiin. Ennen kuin lähdin talliin, kipaisin maneesissa rakentamassa muutaman helpon esteen treeniä varten.

Indi odotteli reippaana karsinassaan, kun nappasin varusteet mukaan ja laitoin ne telineisiin ovelle. Aikaa todellakin oli suhteellisen rajallisesti, joten harjasin sähläilevän Indin pikaisesti - se ei päässyt hepuloimaan niin pahasti nyt, kun harjasin sen vain pääpiirteittäin - ja tarkistin, että jokainen kohta oli kunnossa. Loimen ansiosta sain kaikki liat nopeasti pois ja hain kaviokoukun. Indi peruutti salamannopeasti muutaman askeleen, mutta rapsutin hitaasti sen kaulaa ja etenin silitellen takaisin etujalan luo. Kun viimein olin vuohisen kohdalla, naksautin kieltäni ja varovaisen heilahduksen seurauksena nostin kavion kokonaan ylös. Indi piti painon kiltisti itsellään, kun puhdistin kaviot ja syötin nopeasti palan omenaa tamman suuhun ennen kuin hain suojat.

Harjasin suojien sisäpinnat ja suojitin Indin jalat. Sitten hain satulan ja tuttuun tapaan saatuani vastaan varsin nyrpeäilmeisiä katseita Indi lähti näppärästi kiertämään ympyrää. Pysäytin sen alkutekijöissään kädelläni, työnsin peruuttamaan ja pyysin sitten pysähtymistä. Heiluttelin satulaa hetkisen ja odotin, että Indi viimein pysyi oikean ajan paikallaan. Se siirteli kärsimättömästi jalkojaan, kun suoristin satulahuovan ja napsautin vyön lukot kiinni.

Vedin ohjat ja martignaalin kaulalle ja kiinnitin martignaaliremmit satulaan ja vatsapanssariin. Sitten lämmittelin kylmiä kuolaimia käsissäni hetkisen ja pyysin Indin avaamaan suunsa. Tamma heitti päänsä nopeasti ylös, mutta otin kylmähermoisesti kädelläni kiinni sen nenäpiistä ja pyysin uudelleen avaamaan suun. Painoin kevyesti hammaslomaa ja suu aukesi välittömästi. Silitin Indiä ja nostin suitsipaketin kohdilleen kiinnittäen sitten tarvittavat remmit paikoilleen.

Otettuani ratsastusvarusteeni lähdin kohti suurta maneesia. Se oli niin isokokoinen, että siihen mahtui ratsastamaan samaan aikaan tunninkin kanssa - tällä kertaa tuntilaiset olivat kuitenkin lähteneet maastoon, joten ehtisin ratsastaa tunnin verran itsekseni koko maneesin täydeltä. Nousin kaarrosta entistä enemmän steppaavan Indin selkään (ei tietoakaan eilisestä) ja taputin sen kaulaa. Jalustimet olivat sopivat, joten kannustin melkein hermoromahdukseen asti itsensä kärsimättömyydellään kuluttaneen hevoseni uralle.

Maneesi oli kaikin puolin täydellinen. Valoisa, muttei liian kirkas, hyväpohjainen, suuri ja siisti. Katsomo oli suurikokoinen, ja ratsastustila oli suunniteltu loistavasti. Suuri koko takasi sen, että pystyisin verkkaamaan oikein hyvin ilman, että esteet tulisivat tielle. Upotin Indiä huolellisesti kulmiin ja keräsin ohjat käsiini hakien sopivaa kontrollia käyntiin. Tein ympyröitä ja taivutin kevyesti, mutta sopivassa kohtaa nostin jo ravin tehtyäni kulma- ja ympyrätyöskentelyä muutaman kerran.

Pyysin Indin edelleen asettuneeksi kulmiin ja lähdin tekemään suuria ympyröitä muutaman hajanaisen puomin yli. Indi kaasutti huomatessaan esteet, mutta pidin ulkoavut tukena sen menolle, otin hieman tuntumaa ja hain Indiin muotoa. Tämä tunti olisi vähän sekaista esteratsastuskouluratsastusta, mutta olipahan sentään jotain.

Hain sopivaa tuntumaa reilun ajan ja kääntelin ja vääntelin Indiä sisä- ja vasta-asetuksiin. Lopulta pyysin sitä kävelemään pari kierrosta pitkin ohjin ja otin ohjat käsiini. Olisi laukan vuoro. Esteet olivat viisikymmensenttisiä ja hyvin yksinkertaisilla teillä, joten ratsastus toimisi lähinnä koordinaatioharjoitteluna ja pääsisin säätelemään laukkaa vahvemmin kuin maastoesteillä.

Indi reagoi laukkapohkeeseen tapansa mukaan reippaasti, kun tein hallitun noston suurella ympyrällä. Tamma lähti edelleen kaasu pohjassa, mutta hidastin sen ja hain reilusti kuolaintuntumaa. Otin ohjalle vastaan enkä perustanut pienistä kuolaintuntuman välttelyistä. Asetin ja asetin ympyränkaarelle niin, että tahti alkoi viimein tuntua hallitummalta. Sitten pyysin Indin laukkaamaan uraa pitkin ja tein satunnaisia voltti- ja ympyrälinjoja maneesinpäätyihin.

Sanni saapui keskivaiheilla katsomaan, olihan maastoretken vetäjäksi tällä kertaa valikoitunut Aquene ratsastuksenohjaaja Iinan ollessa vapaalla tämän päivän. Olin saanut laukattua toiseenkin suuntaan ja hallitun laukan kanssa pääsin lähestymään ensimmäistä estettä. Se oli uran sisäpuolella pitkällä sivulla. Suoristin Indin kunnolla, ja se imi vahvasti estettä kohti. Hidastin ja nojasin taaksepäin pitäen käteni ja istuntani rauhallisena ja vakaana. Tein pienen puolipidätteen ja nousin kevyeeseen istuntaan Indin ylittäessä loistavalla hyppytyylillään esteen. Alastulon jälkeinen laukka haparoi, mutta hain tuntumaa ja ohjasin sitten seuraavalle esteelle. Kyllä Indistäkin voisi esteille jonkinlainen lupaus kuoriutua, ajattelin, kun liitelimme pidennetyn jumppasarjapystyn yli ja hymyilin itsekseni ajatukselle meistä korkeilla kisakentillä.

Näytä käyttäjän tiedot

8 30.11.2012 - Hoitelua lähetetty Pe Marras 30, 2012 9:24 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja


Vein Indin marraskuun viimeisen päivän kunniaksi tarhailemaan hiekalle ilman loimea ison heinäkasan ääreen. Tamma nautti kuurasäästä toistaiseksi lumettomassa tarhassa ennen kuin sai upouuden USA-viltin selkäänsä. Indin hoito-ohjeet pitääkin uusia talven varalle!


Tarhailua pakkassäässä ilman loimea © funfunHey, kiitos!



Viimeinen muokkaaja, Annika pvm Ti Joulu 04, 2012 7:44 am, muokattu 3 kertaa

Näytä käyttäjän tiedot

9 2.12.2012 - Joulukuun puolella lähetetty Su Joulu 02, 2012 1:01 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Huh, kun en ensimmäisenä päivänä kerinnyt kirjoittelemaan. Olin nimittäin ihanaisen joulukuun kunniaksi lähtenyt tallille aikaisin aamulla ja vienyt hevoset kentälle laukkailemaan ilman loimia. Orit olivat odotelleet tammojen laukkatuokion aikana, ja Aquene oli tuonut mustangioriinsa Chakin mukaan juttuun. Indi tietysti fiilistellen oli laukannut järjetöntä vauhtia, mutta noiden meno oli vähän sekavaa - ensin heittäydyttiin piehtaroimaan, noustiin lumet turkissa salamannopeasti ylös ja sännättiin pukkilaukkaa ympäri kenttää. Rauhallisimmatkin hevoset innostuivat laukkailusta silminnähden. Orien vuorolla hypähdeltiin yhtä riemukkaasti, ja kun irrottelun jälkeen loimitin hevoset ja vein ne tarhoihinsa isojen heinäannosten äärelle, ne kaikki melkein höyrysivät. Sen jälkeen olin ratsastanut tehokasta kouluvääntöä maneesissa kolmen päivän myötäisiä ratsastuskisoja varten.

Nyt, joulukuun toisena päivänä, lähdin matkaan hyvissä ajoin kaverilta lainatulla mopoautolla mukanani juuri ostettu joulusatulahuopa. Ratsastussaappaat jalassa ajelin autolla Ninovanin pihaan hieman myöhemmin kuin yleensä ja parkkeerattuani hyppäsin puuterilumen peittämälle pihamaalle. Indi oli lumesta niin innoissaan, että voisin vakuuttaa maastolenkin olevan meille tarpeen. Tykkäsin niin paljon maastoilusta, että päätin käydä kysymässä tallista seuraa, jos joku vaikka innostuisi samaa matkaa lähtemään. Ensi kerralla sitten kouluvääntöä. Ja sitten esteitä. Lompsin varsin tyhjän tallirakennuksen läpi Indin karsinalle ja avasin boksin oven silitellen kirjavan päätä, kun se tuli hörähtäen minua vastaan. Avasin letin Indin korvanjuuresta ja sormillani selvitin jouhet suoriksi. Sitten otin taskustani uuden letityskuminauhan ja kiinnitin letin uudelleen samaiseen kohtaan. Indi kokeili, pidinkö oikeasti niin kovaa kiinni että se ei kiskomalla saisi päätään pois, mutta toisella letintekoyrityksellä tamma käyttäytyi sentään hevosiksi asti. Otin harjat esiin ja työnsin ovea hieman kiinni, jotta Indi ei ehtisi käytävää pitkin jonnekin ihan muualle kuin sinne missä sen pitikään olla.

Aloitin harjauskäsittelyn pitkäharjaksisella sualla ja kävin nyt talven myötä pörröiseksi muuttuneen karvan läpi huolellisesti. Koskin vain kylkiin, selkään ja lautasiin, eikä Indillä ollut siitä sanaa sanottavana. Sitten otin pehmeän sukan ja kävin jalat, kaulan, kyljet, vatsan ja kaikki muutkin Indin vartalon alueet läpi. Indi ei sentään häslännyt niin paljon kuin yleensä, joten saisin olla tyytyväinen edistykseen edes jossain asiassa. Alku oli muutenkin ollut Indiin nähden suhteellisen leppoisa. Siirryin pään tavallisista pörhistelyistä huolimatta harjaamisen jälkeen puhdistamaan kaviot, ja tamma kantoi jalkansa nätisti itse vaikka muutaman kerran takakavionsa maahan laskikin ilmoittaakseen, että puhdistus kesti liian kauan.

Kävin hakemassa varusteet ja äkkäsin satulahuoneesta Sinjan, joka oli myöskin hakemassa hoitohevosensa Linnun varusteita.
- Oletko säkin menossa ratsastamaan? kysyin ja hymyilin Sinjalle. Käsitys minuun oli muuttunut, olinhan nyt tallin virallinen omistaja Sannin kanssa. Se pesti oli ollutkin todella mukava, ja iltapäivällä minua odottaisi reilu kasa paperitöitä tehtäväksi. Olimme Sannin kanssa sopineet ratsastavamme joku päivä yhtä aikaa, joten voisi olla, että ensi viikolla uhrautuisin maastoilemaan enemmänkin.
- Joo, en kyllä vielä tiedä minne, Sinja vastasi ja nappasi Chilailin suitset nimikoidusta naulasta.
- Mä olen menossa maastoon. Haluaisitko tulla seuraksi? kysäisin sitten kun poistuimme satulahuoneen ovesta varusteet käsissämme.
- Mikäs siinä, Sinja vastasi. Laitoin varusteet telineisiin Indin karsinalle ja avasin oven suojat kädessäni. Kyyristyin suojittamaan tammani ja hain satulan ja suitset. Pienen rumban jälkeen sain satulan laitettua siististi Indin selkään ja vyön kiinnitettyä. Suitset menivät tavalliseen tapaan martignaaleineen, eikä pikkuneiti nostellut päätäänkään sen kummemmin. Suu aukesi nätisti, koska olin lämmittänyt kuolaimia kämmenissäni hetkisen ja tullut siihen tulokseen, että kylmänä en niitä hevoseni suuhun saisi laitettua.

Pukeuduttuani itse maastolenkin vaatiman etiketin mukaisesti tartuin ohjiin ja kun Sinjakin oli valmis, lähdimme tallipihalle. Indi yritti steppailla hiukan, mutta kun olimme molemmat päässeet satulaan, kannustin sen Linnun rinnalle kävelemään ja annoin sille pitkät ohjat. Tammat näyttivät tulevan oikein hyvin toimeen keskenään, joten lähdimme hengitys huuruten kohti Ninovanin aukeita maastoja. Matkalle saattaisi sattua muutama estekin - mikäs siinä, olihan poneilla hokit jaloissa ja pohja oli sopiva hyppäämiseen. Satulahuopa oli tosi kiva, pitäisi käydä ostamassa siitä joulunvihreäkin versio ja ommella reunaan heijastinnauhat varmuuden vuoksi. Tarkkaavaisena Indi katseli lumen peittämää luontoa, kun eteemme avautui kaunis, talvinen maisema lumisten vuorenhuippujen siintäessä kaukana edessäpäin. Talvi oli kaunista aikaa, ja vaikka muutama kuusi ehti ravistella oksiensa peitteen meidän päällemme, mikään ei pilannut tunnelmaa. Indi ei tykännyt siitä, että sen selällä oli lunta, ja pienellä hypähdyksellä yritti ravistaa ne pois ennenkuin otimme ohjat käsiimme ja lähdimme hölköttelemään eteenpäin.

Pian emme enää olleet virallisella tiellä vaan ratsastimme hyväpohjaisessa, hieman vaihtelevassa maastossa varsin aukealla alueella. Pienen ylängön jälkeen pystyimme katselemaan alas ja näkemään talvisen luonnon kaikessa loistossaan. Pärskähdellen Indi eteni Linnun vierellä, kun hidastimme takaisin käyntiin hieman pidemmän ravipätkän jälkeen. Ninovanin ympäristö oli todella kaunis - reservaatti oli ilmeisesti otollinen alue tallin perustamiseen. Mietin vaateostoksiani naurahdellen ja sitten päähäni kolahti pieni häivähdys siitä, mitä tallinomistajuus saattaisi tarkoittaa. Minun pitäisi ehkä muuttaa - tai pitäisi ja pitäisi, ei se niin kuolettavaa olisi. Halusin kuitenkin omakotitaloon, kämppikset vielä ok mutta hieman omaa vapautta ja rauhaa. Indi kiiruhti edelleen eteenpäin nykien toisinaan ohjista, kun keräilin ne takaisin tuntumalle ja rupesimme Sinjan kanssa taas juttusille.

Tammat olivat täydessä laukkavalmiudessa, kun käänsimme ne oikealle kohti Nino derbyä. Nostimme laukan rinnakkain sopivan laajalta alueelta puuterilumen lentäessä, kun Indi eteni reippain laukka-askelin. Se ei ottanut niin suurta etumatkaa kuin yleensä vaan odotteli Lintua, kun hymyillen ratsastimme Nino derbyyn. Valitsimme reitiksi helpon radan, jota olimme maastoestetunnilla menneet, ja jota tulisimme myös kisoissa menemään, ja muutaman esteen karsien lähdimme reipasta laukkaa eteenpäin.

Ohjasin Indin pienen välimatkan otettuamme ensin pienen puusta rakennetun esteen yli. Kirjava laukkasi korvat hörössä, ja Lintu tuli perässä hyvää, reipasta vauhtia. Sinja joutui pitelemään innostunutta hiirakkoa toisinaan, mutta olimme molemmat hyvillä mielin kun vastaan tuli tukeista ja laudoista rakennettu, punaiseksi maalattu hyvin leveä este. Uskaltauduimme hyppäämään samaan aikaan sen yli - hieman viivettä pidin Indissä, jotta ihan rinnakkain emme hyppäisi, mutta suhteellisen vierekkäin reiluilla turvaetäisyyksillä. Hevosilta ei loppunut into kesken, kun etenimme kauniissa maastossa hyppien milloin Lintu ja milloin Indi edellä esteitä. Kun laukkasimme estevälejä, molemmat hevoset tekivät loistokkaat ilopukit ja minä lensin ensimmäisestä, valtavasta pukista alas lumiseen hankeen. Sinja tarrautui Linnun ohjiin, mutta tamma jyräsi niin että pian punatukkainen tupsahti tasapainorikkeen ansiosta maahan jaloilleen. Naureskellen pyyhimme itsemme jotakuinkin puhtaiksi ja pyydystimme lähistöllä maleksivat hevoset kiinni. Samalla, kun otin homman huumorilla, olin kuitenkin helpottunut, että Indi ei ollut suinpäin lähtenyt laukkaamaan pitkin maastoja. Nousimme takaisin selkään ja otimme muutaman ison ympyrän laukkaa ennen kuin jatkoimme hieman hitaammassa tempossa radan loppuun jättäen pari estettä väliin.

Saavuimme metsän siimeksestä ravaillen Ninovanin tallipihaan, jossa Sanni odottelikin valmiina. Hyppäsin Indin selästä ja kiitin matkaseuraa.
- Kai mä saan teidät vielä uudelleen mukaan? virnistin kun pysäytin Indin Sannin vierelle. Nainen lopetti puhelunsa pikaisesti päättäen sen selvällä amerikanenglannilla.
- Totta kai, Sinja hymyili ja talutti Linnun ovista sisään, kun jäin Sannin kanssa hetkeksi keskustelemaan talliasioista. Viimein kävin pyöräyttämässä Indin päiväheiniensä ääreen ja suuntasin kaakaomukilliselle päärakennukseen seuraavana etappinani toimisto ja paperihommat.



Viikkosuunnitelma © minä, icon © softicons

Näytä käyttäjän tiedot

10 3.12.2012 - Kouluvalmennus lähetetty Ma Joulu 03, 2012 8:57 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Kouluvalmennus maneesissa tasolla HeC - valmentajana Riella, kiitoksia!

"Ratsukon saapuessa maneesiin tutustuin heihin samalla kun Annika antoi Indin kävellä uralla alkukäyntejä. Sain sen käsityksen että Indi ei ole mikään helppo ratsastaa vaikka toimiikin hyvin paljon pienillä avuilla - etenkin painoavuilla. Pyysin ratsukon siirtymään reippaaseen raviin jotta näkisin heidän työskentelyään vähän, neuvoen tietysti jos jotain suurta ja näkyvää huomautettavaa tulisi. "Tiivistä istuntasi ja pohkeet lähelle. Indi on kyllä suhteellisen rento mutta autat sitä vielä kun olet mahdollisimman lähellä hevosta." neuvoin. Valmennuksen aikana teimme temponlisäyksiä ja vähän keskiaskellajeja. Temponlisäykset eivät reippaalle hevoselle olleet ongelma, eivätkä keskiaskellajitkaan - kumpikin tehtävä sujuivat erittäin hyvin Annikalta ja Indiltä. Välikäyntien jälkeen laukassa keskityimme ainoastaan saamaan rentoa ja pyörivää laukkaa aikaiseksi sekä ympyrällä että koko maneesin uraa kiertäen. Indi yritti aluksi purnata pidätteitä vastaan, eikä mennyt kulmiin mutta pienten kikkaviitosten, alias puolipidätteiden ja paino- sekä pohjeapujen ansiosta meno näytti loppua kohden erittäin ihailtavalta. Upeaa!"



Viimeinen muokkaaja, Annika pvm Pe Joulu 07, 2012 2:03 am, muokattu 2 kertaa

Näytä käyttäjän tiedot

11 6.12.2012 - Suomen itsenäisyyspäivä... lähetetty To Joulu 06, 2012 8:52 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
... ja nimenomaan suomen! Se on mulle tärkeä päivä, tai siis tärkeä ja tärkeä, vaikka olen muuttanutkin jenkkeihin jo aikapäivää sitten. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi mä kävin keittämässä aamuiset riisipuurot koko talliporukalle - tai niille jotka puuroa syö. Pipareita oli neljää eri sorttia, ja ainakin yksi laatu mahtui jokaisen suuhun, jos ei kaikkia syönyt. Aquene oli kieltämättä aamulla vähän hukassa - wtf, mikäpäivä? Suomalaissyntyiset selittelivät kuitenkin ahkerasti armaan synnyinmaamme historiaa ja kaipa siitä päällepuhumisesta loppujenlopuksi edes jotain selkoa sai.

Tänään oli kouluratsastuksen vuoro - oi ihme ja kumma, taas kerran. Tiistaina oltiin liinajuoksutettu ja keskiviikkona olin kipaissut pienellä puomi & kavalettitreenillä, kun Sanni oli suostunut pitämään meille valmennuksenkin. Nyt siis haettiin muotoa ja kaikenlaista vastaavaa kouluhömppää. Sain sentään Indin ilmoitettua 22.12.2012 kenttäkisojen aloittelijaluokkaan (HeC, 60 cm, 50 cm) joka vastaa siis Indin tämänhetkistä helppoa taitotasoa. Neitisen kanssa ollaan jo kokeiltu 80 cm esteitä ja kyllä sujuu! Silti pysyteltiin estekisoissa 60 cm luokassa, ensi kerralla sitten jo 70-80 cm luokkiin tähdätään. Hamstrasin matkan varrella Suomi-korvahupun, Suomi-satulahuovan ja iki-ihanan Marianne-toppiksen, joka istuu Indille toooosi hyvin.

Käppäilin tarhalle vihellellen - siellä se kirjava tarhaili metallinkiiltoisen Rillan kanssa marianneloimi yllään. Viheltelin ja huutelin Indiä kevyesti ilmoittaakseni, että olen tulossa, mutta tamma päättikin leikkiä vitsikästä eikä siksi reagoinut kutsuhuutoihini mitenkään. En olettanut, että se olisi tullut luokseni, joten otin aidantapista valkoisilla lampaankarvapehmusteilla vuoratun riimun ja astuin sisälle tarhaan. Pörröinen, vaaleanpunainen riimunnaru heilahteli takanani, ja astuin nopeasti Indin luokse. Se sorvaisi muutaman askeleen sivullepäin kääntyen etuosallaan, mutta rauhoitellen silittelin sen kaulaa ja sain sen laskemaan päätään sen verran, että riimu sujahti nopeasti päähän.
- Sä osaat näköjään jo etuosakäännöksiä - harmi vaan, että ne ei kuulu tän vuoden etikettiin. Tulikin mieleeni, että pitäis varmaan ilmoittaa sut koulukisaan. Tosi hyvä idea, eikö? Sitten oltais joulukuussa käyty este, maastoeste, kenttä ja koulu. Ja koulukisat tietysti ennen kenttäkisoja, hössötin talutellen Indin ulos tarhasta ja jättäen siniseen loimeen puetun Rillan ihmettelemään, kun häivyimme tallia kohti.

Lämmiteltyäni Indin nivelkuolaimet päätin jättää martignaalin pois tämänpäiväisestä treenistä. Kyllä, se oli Indin kanssa hyvinkin tarpeellinen kapine, mutta jos ottaisin hallitusti (Indin tapauksessa tosin lähes mahdotonta) laukkaa, niin kai se siitä. Koulukisoissa en kuitenkaan tulisi korkeammalle tähdätessä koskemaankaan martignaaliin, joten siihen oli totuttava. Jätin varusteet karsinanovelle ja harjailin tavallista vähemmän pomppivan hevoseni puhtaaksi pintelöiden vaaleanpunaisella sen kaikki jalat.
- Ollaanpas täällä edustuskuntoisia, Reneth huikkasi hönkivän Sawnin viereltä, jota talutteli kohti karsinaansa.
- Jep, pakko on olla, virnistin ja vaihdoin päälleni valkoisen toppaliivin. Sen alta pilkotti paksu huppari, ja kietaisin huivin kaulaani ennen kuin laitoin kypärän päähäni, kolmisormihanskat käsiini ja nostin satulan telineestä. Indi vilkuili koulupenkkiä epäluuloisena, mutta antoi minun laskea sen selkäänsä suhteellisen nopeasti kiertelemättä ympyröitä - vähän se kyllä hyysäsi, muttei kovasti. Ilman martsaa oli epätavallisen helppoa suitsia, ja saatuani suitset päähän otin ohjat kaulalta ja lähdin taluttamaan Indiä muiden karsinoiden ohi suuntanamme maneesi. Näin matkalla Sinjan ja Linnun sekä Veeran ja Lewan, mutten jäänyt juttelemaan - moikkasin ystävällisesti molempia ja avasin tallinoven, josta tuulahti kasvoilleni reilu annos jäätävän kylmää ilmaa.

Selviydyttyämme lumisen pihan poikki maneesiin ja saatuani Indin suostuteltua sisäänkin, suljin maneesin suuret ovet ja talutin hevoseni kaartoon keskelle suurta, valaistua rakennusta. Vedin jalustimet alas ja nousin nopeasti jakkaralta selkään, kiitos talven myötä kangistuneen kroppani. Jalustimet olivat tapansa mukaan hyvät, joten napsautin vyön kiinni sopiviin reikiin ja kannustin Indin keinuvassa käynnissä uralle kiristäen vielä muutaman kävelykierroksen jälkeen vyötä reiän verran molemmilta puolilta.

Alkukäynnit hoidettuamme lähdin upottelemaan Indiä kulmiin ja hakemaan ohjastuntumaa. Kokosin käyntiä ja hain päättäväisesti muotoa huomaten Indin hakeutuvan oikeaoppisesti eteen ja alas. Taivuttelin alusta alkaen isoille ympyröille ja hain hevosta kuolaimeen. Se oli muutaman möllöpäivän jälkeen saanut taas lisää keskittymistä kunnon treenailuun, joten olin ehdottoman tyytyväinen Indin työpanokseen käynnissä. Lähdin tekemään suurikokoista kahdeksikkoa suoristaen keskellä hevosen ja hakien sitten asetusta taas uuteen suuntaan.

Hoidettuamme asetukset ja muodon kuntoon pyysin Indiä uralla raviin napakalla, selvällä pohjeavulla. Se nosti päätään reilusti, mutta pidin käteni rauhallisina ja hain tiivistä tuntumaa napauttaen pohkeilla uudelleen. Indi nosti ravin ja muutaman päänviskaisun jälkeen hakeutui taas kuolaimeen. Nojasin taakse, istuin alas ja rupesin taivuttelemaan Indiä suurilla ympyröillä tehden niitä molempiin päätyihin. Tamma tuntui kuolaimeen, vaikka vieläkin reagoi herkästi painoapuihin. Lähdin tekemään samanlaista kahdeksikkoa ja hakemaan muotoa ratsastaen joka toisella kierroksella kahdeksikon ja joka toisella kierroksella lävistäjän keskiravissa asettaen. Ravissa oli hyvä tempo, Indi polki hyvin alle. Taputin sitä kevyesti ja ratsastin reippaasti eteen pitäen hevosen kuolaimella.

Sitten annoin pienet välikäynnit. Indi oli todella mukava hevonen, ja oikean ihmisen löytyessä se todellakin osasi yllättää. Vaihdoin toiseen suuntaan ja otin hieman ravia ennenkuin tein suurella pääty-ympyrällä käyntilaukannoston. Painoin kantapäillä kevyesti Indin kylkiin ja tamma lähti suoraan ilman ylimääräisiä askeleita hypähtäen laukkaan. Hymyilin selässä ja lähdin ratsastamaan ympyröitä ja pitkiä sivuja ja hain Indiin muotoa. Toisinaan se kiihdytti ja nosti päätään, mutta kun päättäväisesti ratsastin muotoon ja kuolaimeen, tammakin alkoi totella. Kirjavalla oli edelleen kova laukka, mutta sentään jotenkin hallittu sellainen. Indi oli oma villi itsensä, mutta silti oikein nätisti menevä. Tein kahdeksikkoa asettaen ja suoristuksessa vaihdoin laukan - napakasta pohkeesta Indi vaihtoi laukan varsin sulavasti ja nopeasti pitäen ylimääräiset hidastusaskeleet todellakin vähäisinä. Se asettui hienosti eikä viskellyt päätään niin paljoa, kun myötäsin ohjalla ja annoin hevosen taivuttaa kaulaansa ja muotoutua käyttämättä ohjasapuja juurikaan. Tyydyin liikuttelemaan pohkeilla ja painolla ja Indi toimi niin nätisti, että rapsuttelin sitä aina välillä. Tarpeeksi kauan laukattuamme Indi alkoi jo hönkiä - todellakin pidin sen tahdista laukata. Viimein hidastin ravin kautta käyntiin ja taputin Indiä reilusti. Se oli kestävä hevonen, ja oikeastaan myös laadukas sellainen, jes! Mulle tämä treeni oli ollut sitäpaitsi enemmän kuin hyväksi.

Loppuravien jälkeen Indi suorastaan höyrysi - se oli työskennellyt, ja kunnolla. Otin ohjat tamman kaulalta ja talutin sen sitten vyötä löysättyäni ja heitettyäni enkkuviltin selkään ulos maneesista. Matkalla rapsuttelin hevostani hymyillen - kai me kehdattaisiin mennä koulukisoihin. Nothing to lose, girl?

Saanen mainostaen esitellä ratsastusseuramme Kings Ridersin eli KGR:än, jonka toimipiste sijaitsee asiaankuuluvasti USAssa.

Näytä käyttäjän tiedot

12 7.12.2012 - Indin uusitut loimitusohjeet lähetetty Pe Joulu 07, 2012 1:18 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Loimet a lá Equestrian PRO, isot kiitokset!

S I S Ä L O I M E T:



Tallitoppis Elpi - Icy III 200g, käytetään tallissa kylmillä säillä. Toppaloimen voi tarvittaessa jättää ulkoloimen alle tai sen alla voi käyttää kevyempää loimea, jos on oikein kylmä.



Fleeceloimi Dyna EQ - Choco'n'Color, tallissa päälle viileillä säillä. Voi myös hyvin jättää ulkoloimen tai sisätoppiksen alle, sikäli kylmä. Sopii hyvin myös kuivausloimeksi. Voi käyttää tarvittaessa myös ulkona.



Villaloimi Cassiel - Basic, lämmin loimi, jota voi käyttää suhteellisen viileillä säillä. Mahdollista käyttää fleeceloimen kanssa, tallitoppiksen alla tai jonkun muun loimen alla. Sopii hyvin myös kuivatteluun. Voi käyttää ulkona.

U L K O L O I M E T:



Tallitoppis Cassiel - Marianne 300g täytteellä, ulos kylmillä säillä. Alle voi laittaa toisen loimen (mm. fleece-/villaloimen) tarvittaessa. Vain ulos, ei käytetä sisäloimena.



Sadeloimi Dyna EQ - Party, irrotettava kaulakappale. Päälle märillä keleillä/sateella, alle voi laittaa toisen loimen. Fleecevuorellinen loimi, joten viileillä keleillä riittää pelkältään.


M U U T L O I M E T:



Cassielin heijastinratsastusloimi, käytetään pimeällä säällä maastossa. Kentän valaistuksen ansiosta ei tarvitse laittaa ulos. Kuorikankaan takia saattaa olla rapisevaa tekoa kentälle ja maneesiin, mutta pimeille maastoretkille sopii loistavasti. Fleecevuori.





Cassielin kylmien säiden pelastus, lämmin villaratsastusloimi enkkuväreissä. Kylmillä säillä kentälle/maneesiin, myös maastossa menee jos ei ole kovin pimeää.

Näytä käyttäjän tiedot

13 8.12.2012 - Tulevaisuuspohdintaa lähetetty La Joulu 08, 2012 10:46 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
Mä olen taas ollut tallilla päivät pitkät, eikä ihmekään, että olin aamulla todella väsynyt, kun raahauduin tekemään aamutallia. Sanni ja Aquene häärivät onneksi apuna ja Reneth saapui paikalle aamutallin puolivälissä viemään hyvinsyöneitä hevosia ulos. Olin saanut aamupostin mukana kirjeen, jossa oli Indin rehuindeksi, ja sain hyvät ohjeet ruokintaan. Osa aineista oli suhteellisen samanlaisia, mutta talven tullen toki ruokintaan tuli lisää vitamiineja. Uutuutena listaan tuli myös biotiini, jota päätin tilata kotisuomesta asti. Monta tuttua tuotetta olen onnistunut sieltä tilaamaan, vaikka jenkeistä löytyy varmasti hyviä tai vielä parempia vastaavanlaisia tuotteita. Myös suolakivi saapui, joten Indin terveelliset ja luonnonmukaiset ruokintatiet ovat valmiina alkamaan. Olen pyrkinyt vähentämään teollisia rehuja Indin ruokavaliossa, minkä takia muutamia luotettavia tuotteita olen myös tilannut ulkomailta. Toivottavasti ekologinen ruokavalio auttaa Indiä pysymään terveenä, jos ei nyt muuten vaikuta ulkoisesti. Tietysti ruokintaohjeet ja ruokinta ylipäätään muuttuvat tämän myötä hankalammiksi kuin aiemmin, koska Indi syö monia erilaisia yrttejä, vitamiineja ja useampia rehuja. Pellettien ja kaikenlaisten rehujen antaminen on kuitenkin oikeassa määrässä tärkeää, joten jos sekoittaisin ne keskenään, en voisi olla varma että Indi saa kutakin ainetta kerralla tarpeeksi. Sen lisäksi ruokintaan on lisätty desilitra luomu-rypsiöljyä. Huh kun on hankalaa!

Saatuani sitten aikani kulumaan hyytävästä säästä huolimatta Indin upouusia varusteita putsaten jätin ne kuivumaan ja lähdin hakemaan tammaani tarhasta. Se kulutti aikaansa riehumalla ihmeellistä laukkaravipukkipyrähtelyä pitkin tarhaa tällä kertaa itsekseen - Latu oli jo käynyt hakemassa Rillan ratsasteluun. Päätin tällä kertaa lähteä tekemään puomityöskentelyä hyväkuntoiselle ulkokentälle. Tallinomistajan pesti oli työläs - olin kysellyt kaiken maailman huoltomiehiä, tehnyt kengittäjävarauksen ja sopinut peräkkäiset raspausajat kaikille tallin hevosille. Indin, tuon hyppelehtivän neitokaisen punaisessa toppaloimessaan, piti myös antautua raspaajan käsiin sillä visiitillä - saisi nähdä, miten neiti siihen suhtautuisi. Avasin portin ja katselin Indin touhuja viheltäen sitten kuuluvasti.

Indi seisahtui ja vilkaisi minua sivusilmällä - ihan kuin olisin tehnyt jotain kiellettyä. Se katseli minua oikein pirullinen, tarkoituksenmukaisesti syyttävä ilme naamallaan (tai niin mä kuvittelin sen katsovan) ja mutristi turpaansa pärskähtäen. Astuin lähemmäksi, mutta Indillä oli taas meneillään vitsikäs päivä ja se päätti pistää mut kunnon lenkille. Kirjava taisi olettaa, että juoksentelisin huvissani sen perässä, mutta tiesin vanhan kikan, joka yleensä toimi. Kävelin portille katsomatta taakseni ja käännähdin sitten ympäri käsi portilla - ikäänkuin viestittäen, että saakoot sitten hytistä ulkona, jos ei yhteistyö kelpaa. Useimmat hevoset eivät tietenkään kinua sisälle, mutta ajoitus oli sen verran hyvä, että tiesin Indin päässä pyörivän rehuannoksen, joka odottelisi sitä muutamalla porkkananpalalla höystettynä ruokakupissa.
- Ei sitten, tokaisin kuin itsekseni vahvistaen homman tehoa. Tamma astui kuitenkin nätisti pari askelta eteenpäin. Houkuttelin sitä lähemmäksi suhteeellisen verkkaisesti ja viimein Indi köpöttelikin kiltisti luokseni ja antoi kaiken kukkuraksi sujauttaa riimun kauniiseen päähänsä. Naurahdin, suukotin Indiä hysteerinen apinavirne kasvoillani turvalle ja lähdin sitten taluttamaan sitä talliin. Että mä rakastinkaan sitä hevosta. Niin pöljä, niin ihana.

Jätettyäni diivahevosen karsinaansa syömään otettuani riimun ja loimen pois kävin hakemassa varusteet valmiiksi ovelle. Menin karsinalle ja puhdistin huolella Indin jalat lumesta ja kosteudesta ja kuivasinkin ne vielä pelkästä hoitamisen ilosta. Harjasin nätisti aloillaan syövän hevosen turvasta kavioihin ja päädyin vielä selvittelemään harjan ja hännän suoriksi ja kampaamaan ne loppusilauksena. Puhdistin kaviot ja otin estepenkin telineestä kopaten sen pahaa-aavistamattoman Indin selkään.

Tamma säpsähti aavistuksen, kun laskin satulan oikealle kohdalleen ja suoristin huovan. Pujahdin toiselle puolelle, löysäsin vyötä hieman ja kiinnitin sen sitten nopeasti. Suitsien laitto oli helppoa, olihan Indillä nyt remonttisuitset. Olin tyytyväinen varustekaupassa tekemiini päätöksiin - vastedes en käyttäisi martignaalia kouluratsastuksessa. Okei, maastoon voisin kyllä sellaisen kaikin mokomin ottaa, mutta jos halusi oikeasti hakea kunnon muotoa ja menestyä kisoissa, pitäisi myös tehdä vapauksia. Toivoin, että voisin vaihtaa piakkoin remonttiturpahihnan ihan tavalliseen turpikseen, jossa ei olisi minkäänlaisia alaturparemmejä. Olin päätynyt remonttiin siksi, että Indi oli niin herkkä suustaan. Remonttihan ei ollut mikään kevyt turpahihnatyyppi, mutta se ei painanut Indiä niin kovasti kuin tuplaturpis. Indi oli niin herkkäsuinen, että kunhan suun aukominen loppuisi, vaihtaisin suosiolla vaikka turpahihnattomaan versioon. Ainoa ongelma oli se, että tamma yritti suun aukomisella vältellä kuolaintuntumaa ja hakeutua sen yläpuolelle. Laitoin suojat tamman jalkoihin, vedin kypärän päähäni ja ratsastushanskat käsiini ja lähdin sitten taluttamaan Indiä kohti ulkokenttää.

Saavuttuani kentälle annoin Indin liikuskella siellä itsekseen hieman, kun säädin puomit ja kavaletit oikeille kohdilleen. Puomitreeni oli ollut hyvää koordinaatioharjoitusta Indille, ja voisimme seuraavalla estekerralla kokeilla jo ihan kunnon kokoja mahdollisesti kapasiteettiharjoituksena - ei liikaa ahnehtimista, mutta vähän korkeampaa kuin ratana päästään. Ja tietysti sitä esterataakin. Saatuani puomit oikeille paikoilleen pyydystin Indin, pysäytin sen ja nousin kevyesti satulaan. Taas oli hieman sulaa, mutta se ei niinkään haitannut - kenttä oli käytössä ja raikas ilma teki hyvää, totta kai. Tämä olisi se remonttisuitsien testauskerta, joten aloitin viemällä Indin uralle ja heti alusta asti upottaen kulmiin.

Ratsastettuani alkukäyntikierrokset loppuun otin ohjat käsiini ja lähdin taivuttelemaan ja pysäyttelemään Indiä sekä kääntelemään sitä. Otin jo aluksi mukaan käyntityöskentelyyn loivan kiemuran, joka vei puomin yli, ja toisella pitkällä sivulla, hieman uran sisäpuolella olevan puomitehtävän - ensin yksi suuntapuomein varustettu kavaletti ja sen jälkeen muutaman askeleen jälkeen väljästi asetellut kolme puomia. Toisen päädyn lyhyelle sivulle olisi myöhemmässä treenissä tarkoitus tehdä isolle pääty-ympyrälle kolmen kavaletin linja suoristaen, mutta vielä en käyttänyt sitä.

Indi nosteli jalkojaan tehokkaasti ja käyntityöskentely oli hyvää. Kokosin tammaa muotoon ja sain kirjavalta hyviä vastauksia painoavuille. Se tuntui paljon paremmin ohjiin eikä välttänyt kuolaintuntumaakaan niin paljon. Huomasin, kuinka se ympyrällä asettaessa jännitti kaulansa ja nosti päätään hieman yrittäen aukoa suutaan, mutta homma ei onnistunut ja Indi joutui jättämään sen omaan arvoonsa. Tyytyväisenä ohjasin sen kavaletille ja kannustin reippaasti jalkojaan nostellen sen ylitse.

Tehtyäni käyntityöskentelyä vaihtelevasti molempiin suuntiin nostin ravin ja lähdin tekemään yksinkertaista työskentelyä uralla muotoa hakien. Tein päätyihin ympyrät ja pitkälle sivulle loivan kiemuran, ja Indi polki takajalkojaan loistavasti. Hieman se vältteli vieläkin, mutta pään jatkuva nostelu oli kaikonnut remonttien seurauksena. Onneksi. Senhän näkisi vasta esteillä, miten ne oikeassa käytössään toimisivat, mutta hyvältä ainakin vaikutti. Ohjasin Indin seuraavaksi kavaletti- ja puomitehtävälle ja lähdin tekemään kevyttä istuntaa.

Vaihdettuani suuntaa taivuttelin Indiä ja lähdin kolmen kavaletin tehtävälle. Muodostin kokonaisuudesta tehtäväradan. Kannustin Indin huolella kavaleteille ja myötäsin ohjalla, ja tamma ravasi nätisti jalkojaan nostellen yli. Lähestymisessä se nosti päätään hiukkasen yrittäen taas aukoa suutaan, mutta luovutti sitten. Seuraavalla pitkällä sivulla jätin loivan kiemuran tekemättä ja siirryin laukkaan.

Tehtävät sujuivat hienosti laukassa ja Indikin näytti luovuttaneen päänsä nostelun suhteen. Laukka oli edelleen kovaa ja vähän hajanaista, mutta nättiä yhtä kaikki. Hidasteltuani loppuverkkaan olin todellakin sitä mieltä, että remonttisuitset olivat hyvä ostos. Saisi nähdä, mitä tulevaisuuden kisakentät näyttäisivät meille!

Näytä käyttäjän tiedot

14 17.12.2012 - Kisatarina 70-80 cm luokasta lähetetty Ma Joulu 17, 2012 6:09 am

Annika

avatar
Tallinomistaja
Tallinomistaja
En yllättynyt. Hieman haluton Indi hyppäsi sijalle kaksitoista luokassa 50-60 cm toissapäivän 15.12 kisoissa. Tammalta löytyi aivan liikaa virtaa alkuluokkaa ajatellen, joten se häselsi vähän kuumapäisyyttään. No, kuusi ratsukkoa jäi taakse, joten sijoitus meni kyllä odotusten ohi enkä pettynyt tulokseen ollenkaan! Sen sijaan seuraavan luokan tulos pomppasi taivaisiin.

Indi oli ehtinyt rauhoittua ensimmäisen luokan aikana ja toimi siksi paremmin seuraavassa luokassa. 70-80 cm luokassa tamma myös sai keskittyä hyppäämiseen eikä aikaa jäänyt häärimiseen tai turhaan pään viskelyyn. Kaiken kaikkiaan Indi oli innoissaan suhteellisen korkeista esteistä ja koikkelehti puhtaalla radalla viidennelle sijalle! Vaikka ei ihan ekoja oltukaan, mä haluan positiivisesti uskoa että meissä on ainesta kolmen kärkeen. Ja hei, me onnistuttiin jättämään kaksikymmentä ratsukkoa taaksemme!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Mä olen aina ollut aika huono kilpailija. Voitontahtoa löytyy, mutta en osaa olla sitten tippaakaan selkeä tai johdonmukainen, kun pitäisi pystyä ohjaamaan hermostunut hevonen esteiden yli täydellä varmuudella. Ei siis mikään ihme, että Indi steppasi kärsimättömästi allani, kun odottelimme vuoroamme katsoen muiden veryttelyä. Edellinen luokka oli sujunut yli odotusten, ja Indi oli toiminut nätisti. Pidin plussana sitä, että olimme päässeet rauhassa läpi ja melko puhtaasti, vaikka Indi vähän hätiköikin. Laukkasuorat olivat siinä vaiheessa taistelua käsissä pysymisestä, vaikka olinkin ennen luokkaa päästellyt pellolla menemään liikavirtoja neidistä. Se jaksoi silti odottaa, ja nyt sitä häiritsi se, että en päästänyt sitä veryttelyyn kun meillä oli jo yksi luokka takana. Indi pureskeli kuolaintaan, mutta yritin rauhoitella sitä ja huomasin kuitenkin, että remonttisuitsiin puettu estesatulainen nelivuotias oli rauhoittunut edellisestä luokasta. Nyt tarvittaisiin jo vähän enemmän ponnua ja keskittymistä, ja uskoin, että luokka voisi mennä joko tosi hyvin tai totaalisesti pieleen. Tai, tosi hyvä tarkoittaisi hyväksyttyä rataa, mutta se riittäisi mulle.

JATKUU!

Näytä käyttäjän tiedot

Sponsored content


Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa