Linnun hoitopäiväkirja

Ajoin jännittyneenä mustalla subarullani kohti Ninovania. Olin toissapäivänä käynyt juttelemassa tallinomistajan kanssa mahdollisesta hoitohevosesta ja kokenut ensimmäisen kunnon rakkauteni. Chilaili - tummasilmäinen rakkauteni. En voinut vastustaa hiirakon tamman vetovoimaa ja olin saanut käytökselläni tallin omistajan hieman huvittuneeksi. Iloisena hän oli kuitenkin toivottanut minut tervetulleeksi Ninovanin poppooseen mukaan.

Ja tässä sitä oltiin. Matkalla tallille kädeni hikoilivat varmaan päivän vesiannoksen pois. Parkkeeratessani mustan hirviöni sille tarkoitetulle paikalle sain sen äärimmäisen vinoon. Äsh. Oli pakko korjata auto vielä suoraankin, ennen kuin taputin hellästi autoa. Se oli kuitenkin silmäteräni, en voinut sille mitään. Eihän farmari nyt yhtä hieno ollut, kuin joku sporttinen urheiluauto, mutta mitlei yhtä korkea kuin traktori ja neljä vetävää pyörää antoivat sille enemmän ominaisuuksia kuin matalalle ja nopealle urheiluautolle. Tykkäsin subarusta.

Kävellessäni talliin, oli se hiljainen. Iskin kevyesti käteni otsaan: miten olin voinut kuvitella näkeväni hevosia tallissa, kun kaikki olivat ulkona. Hölmö minä. Kiristin nopealla sipaisulla ponihäntääni ja nappasin käteeni riimunarun, jonka tiesin olevan hiirakon tamman. Tai ainakin oletin, koska olin tarkkaillut missä karsinassa tamma vietti aikaansa ja se oli ensimmäinen oikealta, kun tultiin talliin. Näppärää. Taputtelin hupparini taskuja todetakseni, että porkkanat olivat mukana. Koskaan ei voinut varustautua liian hyvin uuden hevosen kohtaamiseen.

Heitin narun olalle ja tietäväisen näköisenä lähdin marssimaan suuntaan, jossa oletin tarhojen olevan.
"Hei! Minne sinä oikein vaellat?" Pirteä ääni keskeytti määrätietoisen etenemisen ja pian harmaat silmäni bongasivatkin naisen, jonka kanssa olin toissapäivänä jutellut.
"Aa, mie vai... Tuota, meen hakemaan Lintua tarhasta", ilmoitin epäröivästi ja Sanni hymyili ystävällisesti.
"Ihan hyvä, mutta tarhat ovat tuolla toisessa suunnassa. Tammat ovat yhdessä siinä isossa nurmitarhassa", Sanni kertoi viitaten pitkästi sitten vastakkaiseen suuntaan, kuin minne olin menossa.
"Oho", en saanut muutakaan sanaa suustani, kun puna lehahti kasvoilleni.
"Ajattelin vaan vinkata, ettet turhaa kuntoile", nainen virnisti ja raavin päätäni hieman hämilläni.
"Tais se suuntavaisto sittenki pettää miut", mumisin edelleen punehtuneena.
"Ei se mitään, sellaista käy kaikille. Minun täytyy kuitenkin jatkaa hommia. Pärjäätkö Linnun kanssa vai tulenko mukaan?" Sannin energisyys ihastutti minua monissa määrin. Itse en osannut olla noin työnarkomaani, mitä nainen oli. Hän oli koko ajan liikkeessä.
"Enköhän mie pärjää." Vastasin hymyillen ja lisäsin mielessäni lauseeseen: tai ainakin minä yritän. Tummahiuksinen nainen heilautti virnuillen kättään ja lähti omiin puuhiinsa, kun minä taas jatkoin harhailua hänen osoittamaan suuntaansa.

Harmaat simäni tavoittivat pian pienen lauman hevosia, jossa hiirakko tammakin laidunsi. Väistämättä hymy nousi huulilleni minun havaitessa nuo eläimen. Niin uskomattoman kauniita. Pujottauduin aidan välistä sisäpuolelle kolmen hevosen sekaan. En osannut pelätä eläimiä, jotka rauhallisesti niittivät ruohoa hampaillaan. En siis aiheuttanut mitään ylivilliä pakoreaktiota hevosissa, mitä olisin voinut kuvitella. Chilailin kiinniottaminen oli ehkä helpoin, muina naisina kävelin tamman luo ja naksautin narun kiinni riimuun. Hevonen katsoi minuun lämpimän ruskeilla silmillään ja lähti seuraamaan nöyrästi meikäläistä. Olin hämmentynyt. Totaalisen hämmentynyt siitä, miten tamma pystyi näyttämään niin yksinkertaisen suloiselta. Pian sain kuitenkin huomata, että porkkanani olivat tainneet leijuttaa sulotuoksuja Linnun turvan tiedoille, kun tamman voimakkaat huulet hamusivat hupparin taskuja.
"Voi kuule, oot sie päässyt pyöristymään laitumella. Porkkanat eivät tee hyvää linjoillesi", naurahdin tammalle, vaikka oikeasti en tiennyt juuri mitään sen linjoista tai pyöristymisestä, kun vasta toista kertaa näin koko eläimen. Chilaili katsoi minuun hölmistyneenä ja pärskähti kaupan päälle saaden minut naurahtamaan.
"Oot kyl aikamoinen otus", naurahdin tammalle ja ojensin sen hapuilevien huulien väliin porkkanan. Tyytyväisellä rouskutuksella porkkana katosi nassuun ja minä sain toimia kuolarättinä, kun tamma tyynesti muutaman kerran suupieliään pyyhkäisi huppariini.

Taluttelin tamman rauhallisena hiljaiseen talliin ja laitoin sen kiinni karsinaansa. Lintu tarkasti ensin ruokakipponsa, ennen kuin asettui lepuuttamaan toista takastaan rennon näköisenä. Silmäilin tammaa ja totesin pitäväni siitä yhä enemmän, kun olin saanut kunnollisen kokonaiskuvan eläimestä. Sen luonteestahan minulla ei ollut mitään hajua, mutta ainakaan harjaus ei tuonut tammasta esiin mitään uusia puolia. Kipaisin nopeasti hakemaan harjat ja muut tarvikkeet lähelle.

Hevonen puolitorkkui pitkien vetojen aikana, mutta luoja, kun meinasin vilkaista kaviot, välähti veitikkamainen pilke tummissa silmissä ja kaviot oli liimattu lattiaan. Jouduin tekemään kunnolla töitä saadakseni tamman siirtämään painonsa pois jalan päältä.
"Aika epeli", hymähdin saadessani vihdoin toisen jalan ylös, jotta sain putsattua sen. Seuraavien jalkojen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, joten en oikein ymmärtänyt Linnun logiikkaa yhden jalan liimaamisesta. Ihmeellinen olento. Setvin harjaa sormin vielä lopuksi ja taputen hevosta kylkeen.
"Etköhän sie oo tarpeeks puhas. Kuitenski meet heti hyörimään ja pyörimään tarhaan", tamma höröhti jutuilleni ja naurahdin sille. "Iha hönö oot."

Palautin harjat paikoilleen ja lähdin sitten kävelemään tamman kanssa ympäri tallialuetta. Joka puolella kauniin lumenvalkoisia maisemia ja kaikkea muuta hienoa ja upeaa. Miten voi olla näin kaunis ja puunattu paikka? Ei tätä voinut kuin ihastella - ainakin tällainen maallikko.
"Hei, Sinja!" Tuttu ääni taas pysäytti minut ja käännyin katsomaan Linnun kaulan alta minua huhuilevaa ihmistä.
"Noo?" Kysyin kallistaen hieman päätäni. "Taasko mie meen väärähän suuntaan?"
"Et, et mene! Ajattelin vaan muistuttaa, että käyt laittamassa nimesi tuntilistoihin, jos siis tahdot osallistua", nainen mainitsi ja nyökkäsin.
"Toki mie laitan. Vien vaa Lintusen sinne mistä mie sen hain. Vai haluukko sie sen johki muualle?"
"Vie vaan tarhaan. Pääsevät sitten illalla sisälle. Eikä minulla sinulle nyt ole muuta. Toivottavasti viihdyt", Sanni hymyili näyttäen siltä, että pieni kiire poltteli naisen kantapäitä.
"Viihdyn mie", ujostelin hieman ja Sanni nyökkäsi.
"Joo, muista laittaa se nimi sinne! Ja ilmesty paikallekin!" Nainen virnisteli ja ennen kuin ehdin mitään sanomaan, katosi hän jo omille teilleen. Rahnuttelin hajamielisesti Chilailaa, joka oli löytänyt jo makoisan ruohomättään.
"Vai että tunnille." Mumisin itseksini ja riuhdoin tamman irti vihreästä ruohosta. Ahmatti.

Lintu pääsi viimein vapauteen muiden tammojen keskelle ja minä suljin huolellisesti portin, etteivät tammat livahtaisi minnekään. Ne jäivät tyytyväisenä jatkamaan ruokailuani minun poistuessa etsimään Sannin mainitsemaa tuntilistaa. Se löytyikin helposti ja merkkailin itseni kaikille tunneille, mille vain mahtui. Ehkä minäkin voisin viimein oppia ratsastamaan kunnolla. Voin vaan kuvitella tulevaa rääkkiä, mutta halusin kehittyä. Paljon ja taitavaksi ratsastajaksi. Jotta voisin joskus hankkia sen oman hevosen. Olla taitava, mahtava ja esimerkki.

Tyytyväisenä päivään marssin subarulle ja totesin, että viihdyin täällä. Halusin kovasti jäädä tallille, mutta kuitenkin työt kutsuivat. Pakko se oli jotain tehdä, että sai rahaa siihen hevoseen. Hitto vie, säästöt kertyivät mitä enemmän tekisi töitä.

----------

Harjaus + 1 p
Talutus + 1 p
Motivaatio + 2 p

Ja tätä et tohtinut näyttää? Höpsö sinä. Ihanan elävää ja mukaansa tempaavaa tekstiä. Lintu toikin nopeasti esille luonteensa "parhaan" puolen, porkkanat kun löytyivät niin nopeasti :'D Mahtia että meillä on tällainen höppänä parivaljakko kaikkien kinkkisten tapausten vastakohtana, olette tosi suloisia!

- Sanni