Tallilaisten pulina

Tervetuloa viettämään luppoaikaa tallilaisten pulinaan! Keskustella saa mistä tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta muistakaahan ne aina toitotetut käytöstavat. Aina kun pulinaan on tullut 50 sivua täyteen, viimeisen viestin kirjoittaja tehköön uuden.

Ylpeänä korkkaan pulinatopickin, leikinpä aktiivista siis!

Jes, odottelinkin että saadaan tänne jutustelua aikaan (en viitsinyt puskea kahta viestiä peräkkäin, olisi ollut tosi tökeröä)! Huh, vieläkin sydän vähän hakkaa. Ollaan tosiaan nyt sitten virallisesti avattuina yleisölle - jotenkin iso kivi vierahti rintakehältä, mutta silti vieläkin kutkuttaa joka kerta kun käyn tsekkaamassa tätä foorumia tai sivujakin yleisesti.

Ehkä tämä tästä rupeaa rullaamaan, suunnitteilla onkin jo jonkinlaista toimintaa tallilaisille. Voitaisiin varmaan aloitella kevyellä tunnilla, jotta saatte statsitilit auki! Toiveita tunnista? Voitaisiin vaikka maastoesteitä hypellä, näin avajaiskisojen kunniaksi <:

Jee!
Kyttäsinkin, että milloinka täällä alkaa porukka pulisemaan :-D. Minä ainakin osallistun mielelläni tunnille! Maastoesteet kuulostais kivalta.

Nino derbylle siis maastoesteilemään, alrighty! :> Pistelen huomenissa tunnista infoa, halukkaat voivat sitten osallistua. Lisäksi meille on kaksi vauvaa tulossa, Rajan nyt ihan lähipäivinä ja joulukuun alussa Chante. Chantesta toivotaan meille tosi hyvää opetushevosta ja Rajan jääpi yksityiseksi!

Maastoesteitä joo, meikäläinen olisi (yllätys yllätys) Rillan kanssa heti tulossa messiin! c:

Loistavaa! <:

Mutta mitäkäs muuta teidän iltaanne?

Haikeaa kun piti heittää tyttöystävä asemalle. :I Muuten on ollut oikein kivaa, hirveä eräjormailu ollut käynnissä ja onnistuttiin tänään eksymään omilla mailla kun oli pakko lähteä tarpomaan umpipöpelikköön kun polut on ihan yliarvostettua. Onnistuin holauttamaan jalkanikin suohon vaikka oli tökkimiskeppi mukana, se mikä ei tapa, vahvista...

Eipä erikoisia tänne, koko päivä pelkkää datistelua ja tietokonetuolin kuluttamista, suorastaan puuduttavaa, mutta silti niin kivaa.

Minunkin piti tänään heittää rakas linja-autoasemalle kun lähti takaisin armeijan leipiin, nyyhkis :<<<<<.

Oon ehkä vähän ilkee kun sanon, että ompas ihanaa nukahtaa miehensä viereen näin sunnuntai-iltana! Ei vaan, ymmärrän yskän teidän suhteen, sillä ootan jo kauhulla kun toi lähtee armeijaan. Tuskin tuun selviimään ilman karvaita kyyneliä, oon nimittäin kamalan läheisriippuvainen (mikä on tosi syvältä). Oon salaa myös kateellinen kaikille, jotka pystyvät elämään onnellisesti etäsuhteessa >: itse en kykenisi.

Ja huomenna alkaa sitten semmonen viikko että oksat pois. Toivottavasti selvijän hengissä, kokeita kokeiden perään. Amisto on ihan yliarvostettua, ei muka kokeita. Ja pah pyh!

No kyllähän se ihan järkyttävää sontaa oli kun toinen lähti sinne armeijaan, mutta kyllä siihen sitten monien vuodatettujen kyyneleiden jälkeen alkoi tottua kun ei oikeen muuta voinut :D. Ja nyt kuitenkin ukkeli pääsee lomille joka viikonloppu niin ei siinä ole kun 5 päivää välissä ettei nähdä.

Meikäläisellä tässä nyt lomaa ennen enskuussa alkavaa työharjottelua. Itsehän en opiskele vielä, ei kykene kun ryssin melkein lukionkin, mutta onneksi silti läpi neljässä vuodessa ihan hyvillä papereilla :]]]. No kyllä sitä ensi syksynä ollaan jo opiskelemassa, kun vaan tietäis mitä opiskelisi.

Armeija, hrr. Onneksi oma mies taitaa/joutuu jättää väliin terveytensä puolesta. En tiedä, miten viikot erossa onnistuis täällä, kun pisimmillään yli kahteen vuoteen ollaan oltu viikko erillään.

Naww, mites tässä muuten. Olen kirjoitellut, vaikka pitäisi perehtyä kouluhommiin enemmän, kun viimeviikon olin kipeänä. No, kyllä sitä ehtii. Ehkä. Jossain välissä.

Mä oon ehkä nykyään salaa onnellinen siitä, että oon saanu nyt omaa aikaa kun miekkonen on armeijassa. Ei tarvitse koko ajan olla passaamassa ja käskyttämässä "tee sitä tee tätä", voi mennä omien aikataulujensa mukaan. Ja samalla yhteisestä ajasta on tullu paljon merkityksellisempää ja jotenkin... ihanempaa :p. Tai siis kun nähdään niin ollaan aidosti onnellisia toisistamme ja molemmat melkein itketään kun on niin ilosia jälleennäkemisestä.
Syvällistä :D. Joo vois rauhottua ja mennä nukkumaan. No ei nyt ihan vielä.

Kaippa sitä vois alkaa ehkä rustaamaan ensimmäistä hoitokertomusta tuonne päiväkirjaan.

Mä taaskin maksaisin vaikka mitä jos voisin mennä armeijaan, "sain" vapautuksen kämäisen polven takia joka _saattaa_ mennä huonommaksi siellä. Tai siis, voihan kivikin tippua päähän tai astua kuoppaan, enkö olisi voinut mennä edes kokeilemaan että kestääkö se polvi -kyllä ainakin jokapäiväistä ratsastusta ja eräjormailua sietää! Epäreilu homma. :C

Toisaalta eipähän tarvitse niin paljoa olla erossa omasta rakkaasta, tarpeeksi nyppivää jo asua eri kaupungeissa. Eikä työpaikkakaan mene sivu suun Paistaa se päivä risukasaankin.

Ouu, ikäviä omalla tavallaan noi vapautukset, jos kyseessä on joku muu kuin mielenterveydellinen syy.. Lähipiirissä myös yksi tapaus, joka sai koko iäkseen vapautuksen armeijasta. Mulla sama juttu kuin Sinjalla, kohta pari vuotta yhdessä ja puoltoista viikkoa pisin aika erossa. Huh, kauhulla siis odottelen tulevaa D:

Joskus pienenä uhosin meneväni armeijaan, mutta nyttemmin sitä on tullut järkeä päähän. Ei se ehkä kumminkaan ole naiselle ihanteellisin paikka.. :'D Ja Latua ymmärrän. Me tosin asutaan eri paikkakunnilla, mutta välimatka sen verran mitätön että nukutaan joka yö yhdessä!

Jääpähän ainakin enemmän aikaa hevosteluun. : D

Sanni, oon niin kateellinen teille! Meillä on 200 km välimatka, mutta onneksi ei sinällään sen pidempi niin että autollakin ajaa nopeasti suuntaan jos toiseenkin. Olisi se silti kiva jos saisi yhteisen kämpän -en tosin tiedä että tahdonko vieläkään muuttaa kaupunkiin, viihdyn maaseudulla liian hyvin nyt kun vihdoinkin sinne pääsin. :>

200 km herranjestas, mulle tää 24 km on jo ihan tarpeeksi!

Voin vaan kuvitella minkälaista olis ajaa toi 200 km joka viikonloppu, huh. Tosin oon vilpittömän onnellinen teiän puolesta, sillä on super ihanaa että sellasenkin välimatkan kestää. Onhan se pientä vielä, sillä hyvällä ystävälläni rakas asuu Thaimaassa! Siinä jos jossain on jo vähän välimatkaa :'D

Ja maaseutu on pop. Itse luulin asuvani maaseudulla, mutta tavattuani mieheni huomasinkin, etten tiedä maaseudusta mitään. Nyt en voisi ikinä luopua tästä hiljaisuudesta ja ihanasta luonnon läheisyydestä<3 Kauheeta kuinka vanhalta kuulostan.. :'>

Minäkin meinasin nuorempana mennä armeijaan, mutta pfft. Menisin vieläkin. Ellei sitten tämä polvi. Joka ei kyllä ratsastustakaan kestä kunnolla (tosin, en taas aikoihin selässäkään ole käynyt) vihoittelisi liikaa.

Meillä on avokin kanssa oma yhteinen kotikolo. Luojan kiitos. Tarpeeksi pahaa tekee se, ettei saa käpertyä toisen kainaloon, kun moinen teki yötöitä. Että sinällään meillä on asiat hyvin. Minä olen kotiluuttu, kun en muualla oikein tuppaa viihtymään ja mies haihattelee minkä haihattelee ja tulee sitten kotiin, kun "vapaudenjano" on tyynnytetty.

Pitäisi mennä nukkumaankin ;____; Ei vain väsytä.

// oh, puhuttepa te paljon!

Minäkin viihdyn "maalla" tai oikeastaan tässä maalaiskylässä, missä on metsää ja raikasta ilmaa <3 Asuin vuoden kaupungissa, mutta nyt tämä pikkukylä on asuinsijana vallannut mieleni. Paljon kotoisampaa paikkaa saa kyllä hakea.

Kun puhuu joka päivä puhelimessa ja näkee usein niin kyllä sen kestää, ja kun on yhteisiä juttuja -tyttöystävä ei esimerkiksi ollut ikinä ratsastanut aiemmin, mutta koska on turha kuvitella että meikän kanssa selviäisi ilman hevoshommia niin kappasta vaan, nyt hänkin tahtoisi kovasti aloittaa aktiivisen ratsastuksen ja suorastaan ruikuttaa että mennääntalliinmennääntalliin vaikka meikäläinen makaisi jo ihan puolihorroksessa. :_D

Itse asuin lähiössä ensimmäiset 19 vuotta ja odotin varmaan kymmenenvuotiaasta että päästäisiin muuttamaan luvatulle sukutilalle -ja nyt kun lopulta muutettiin niin ei riemulla rajaa, vielä kun saisi hevoset omaan pihaan ja kentän valmiiksi niin musta sukeutuu ihan hervoton kotirotta.... C: Pois täältä en muuta ainakaan yksin, ja kun muutankin joskus niin varmasti melkein päivittäin käyn hummailemassa.

Hei, kirjoitin viestin, mutta netti sätkyili ja kaikki hävisi pieruna saharaan :<<<<<
Itsekin halusin jossain vaiheessa mennä armeijaan. Ja olisi ollut aikaakin, koska ns. välivuosi menossa. Kaikenlisäksi tykkään kyllä luonnosta ja kuntokin varmasti kestäisi. Silti ehkä eniten epäilytää se, että kestääkö henkinen kantti sitä. Puhelin on tosiaan kyllä paras keksintö näin armeijalesken näkökulmasta.

Munkin pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei huvita. Vähän alkaa jo unettaa.
Saisinpa minäkin mieheni hevosen selkään -.- Mutta ei sitä kiinosta. Mitenköhän saisin sen houkuteltua...

Latulla on kyllä onnekas asema sukutilansa kanssa. Ihan kuin jossain tarinassa <3___<3

Minun mies on allerginen hevosille, eikä se suostu edes heittämään meikäläistä tallille, jos pyydän. Onneksi yhteistä autoa sentään saan käyttää, eikä tuo pahemmin hevosen hajusta vaatteissakaaan ole valittanut.

Ei hitto, pakko tässä tuonne peiton alle on kömpiä. Öitä kansalle o/

Niin olenkin, tuntuu oudolta ajatella että tää on nyt totta ja vielä hienommalta olla mukana jatkamassa suvun juttuja, nimimerkillä neljännen sukupolven edustaja tällä tilalla. Feels so goooooood \m/

Se on varmasti ilkeä tilanne jos puoliso ei tykkää hevosista, voin kuvitella :/ Itse en varmaan sellaisessa suhteessa edes voisi olla, kun vielä hevosalalle aion niin olisihan mun kanssa kurja olla yhdessäkin kun hevoset on niin tiiviisti elämässä mukana.

Nyt meikäkin painelee vihdoin nukkumaan, huomenna uudella inspiraatiolla 8D

Taidanpa olla viimeinen linjoilla, joten minäkin häivyn tästä nukkumaan!

Hoaaah Latu, olen super kateellinen!

Olipas päivä. Englannintunnilla piti pitää omaan alaan liittyvä esitelmä, pidimpä siis animoinnista (perinteisestä). Oli ihan kauhean jännittävää puhua ihmisille englantia, varsinkin kun olen vieraalla kielellä todella huono improvisoimaan. Noh, menihän se sitten lopulta ihan hyvin, mutta vähän jäi kakan maku suuhun kun opettaja huomautti lausumisesta, vaikka itse kuvittelin sen olevan ainoa asia joka oikeasti jollain tapaa onnistui.. Eipä voi mittään >:

Neljä mahtuu tänään koulutunnille, nimilistaan periaatteella (statseja siis tarjolla)!

Voihan köpö Sanni, parempi meno ehkä ensi kerralla. :/ Itselläkin hirveä stressi kun pitäisi tässä viikon sisään saada päättötyö tehtyä ja kaikki työt arvosteltua että pääsisin odottamaani työpaikkaan. Kyllä osaa koulu joskus olla persiistä.

Hoi hienoa, tekisi mieli osallistua jos vain saan, Ninovanin tuntsarilla tietysti. c: